lauantai 2. syyskuuta 2017

HYVINVOINTI JA JAKSAMINEN - elämäntavat muuttuivat huomaamatta




Liikunta hiipi elämääni

Facebookissa tuli vastaan vuoden takainen teksti. Kirjoitin silloin, miten pelkään syksyä, hiipien lisääntyvää pimeyttä. 
Pysähdyin miettimään. 
Tänä vuonna olen oikeastaan odottanut syksyä, uutta opintokokonaisuutta. En ole sen tarkemmin miettinyt hiipivää pimeyttä tai pelännyt sitä. Elämässä ei koskaan tiedä mitä eteen tulee ja masennuksestanikin on tullut aina vain kaukaisempi asia. Viime syksy meni hyvin, pelosta huolimatta. Se on osaltaan valanut rohkeutta, myös opinnot veivät mukanaan mutta elämänlaatuun vaikuttavat myös viimepostauksessa mainitsemani uni ja sen lisäksi lisääntynyt liikunta. 
Olen keväästä asti joogannut lähes päivittäin
Toukokuun ajan kuljin pyörällä työssäoppimispaikkaan. 
Kesälläkin paljon liikuttiin pyörillä poikien kanssa. 
Nyt kolmen viikon ajan olen kulkenut pyörällä kouluun, ainoastaan kahtena päivänä mennyt kyydillä tai bussilla. 
Olen saanut lenkkikaverin Einon kaverin äidistä. 
Ystäväni on tehnyt ison muutoksen ja on kannustanut minuakin ja kuunnellut pohdintojani!

Tämä kaikki on tapahtunut kuin itsestään. En ole tarvinnut suuria suunnitelmia tai ajatusta "noniin, nyt aloitan liikunnan ja elämäntapani muuttuvat".
Joogasta se kaikki tosiaan lähti. Joogaan kotona, aamulla tai illalla. Se on ollut juuri sitä mitä tarvitsen. Lempeää mutta tehokasta. Rentouttava, oma hetki mutta josta kuitenkin huomaa edistyksenkin. Tuo rauhaa kaaoksenkin keskellä. Jos useampana päivänä jää välistä, huomaan sen hermojeni kiristelynä ja stressitason nousuna.
Pyöräily alkoi siitä, kun sen avulla pystyi säätämään poikien päiväkotiin viemistä, sillä pääsi suorempaa reittiä ja nopeampaa työpaikalle kuin bussilla. Ja kun sitä teki lähes joka päivä, niin se jäi tavaksi. Tietty siinä myös säästää sen 42 euroa, minkä kuukauden bussikortti maksaa. 
Jos siis viime syksynä pelko hiipi pimeydestä, niin tänä vuonna liikunta hiipi elämääni.

Olen näiden opintojen aikana paljon miettinyt omia elämäntapojani. Olen tuleva terveydenhuollon ammattilainen. Olin töissä missä vain, osa työtäni on ohjaus ja terveellisiin elämätapoihin kannustaminen. Alusta asti on ollut selvää, etten halua olla kaksinaamainen. Työpaikalla terveellisen ruokavalion sanansaattaja ja kotona herkkuja mättävä sohvaperuna. Ei, se ei vain käy. Myös se on fakta, että huonossa kunnossa ja ylipainoisena ei hoitotyötä jaksa tehdä! Selkä- ja polvivaivat ja raskausdiabeteksen sekä ylipainon myötä lisääntynyt riski II-tyypin diabetekseen ovat myös olleet mielessä. Haluan olla terve nyt ja tulevaisuudessa. Haluan jaksaa hoitaa mahdollisia lastenlapsiani.

Tätä ajatustyötä olen tehnyt niin tiedostaen kuin jossain alitajunnassani. Masennuksen jälkeen voimien vain lisääntyessä, elämäni on siis käynyt aktiivisemmaksi. Tämä kaikki tapahtuu itseni takia, siksi, että olen oppinut rakastamaan itseäni. Rakastan itseäni niin paljon, että haluan tehdä sille hyvää ja elää kehoni kanssa mahdollisimman pitkään. Vaikuttaa niihin asioihin, joihin itsessäni , hyvinvoinnissani ja terveydessäni pystyn vaikuttamaan. Liikunta lisää mielihyvähormonien tuotantoa ja näin ennaltaehkäisee masennustakin.

Vaikka tavoitteeni on painonkin pudotus, en sen takia tätä tee, se on vain hyvin positiivinen sivuvaikutus. Olen niin monta kertaa aloittanut elämäntapamuutoksen, painonpudotuksen, dieetin, mutta perusta ei ole ollut kunnossa. Ajatusmaailmani ja elimistöni ei ole toiminut oikein, jotta pysyviä muutoksia olisi tapahtunut. Keväällä kyllä ja kesälläkin olen pitänyt Nutrilett-kuurin. Ylipainoa kun on huomattavasti, siitä on ollut apua painon pudotukseen. Ja on saanut työstää ajatuksia sinne terveelliseen suuntaan. Antaa aivoille ja kropalle aikaa sopeutua muutokseen. Pääasiassa syön tervellisesti, mutta herkutteluakin tapahtuu. Aikaisemmin herkuttelu ei ollut hallinnassa ja edelleenkin sipsinhimo saattaa viedä mennessään, mutta armoa olen antanut.
Nyt kun kärsin vielä sappikivuista, niin ravinnon laadun merkitys on lisääntynyt. Tulee tarkkailtua jokaista suupalaa, mistä tulee kipuja, mistä ei ja joudun kantamaan lääkepurkkia mukanani kaikkialle. Useimmiten aiheuttaja on rasvainen ruoka. Tuoreet salaatit ja niiden kastikkeet aiheuttavat joskus. Joskus voin syödä kurkkua, omenaa ja paprikaa, ruisleipää, toisinaan niistä tulee kovat kivut. Pullia ja munkkeja ei tee enää edes mieli. Ja jos jotakin tekee mielikin, punnitsen onko se mahdollisten kipujen väärti. Myös ruokahaluttomuutta on myös esiintynyt ja olen paikannut energiavajetta Nutrilett-pirteilöillä. Parempi sekin kuin pelkällä vedellä eläminen. Ensi viikolla menen ylävatsan ultraan ja saadaan varmistus, että vaivat todellakin aiheuttaa sappikivet. Mullahan oli Onnin odotusaikana raskaushepatoosi ja sen sairastaneilla naisilla esiintyy jonkun verran sappikivitautia ja muita maksasairauksia. Onneksi tämä on kuitenkin hoidettavissa, jos nyt niitä kiviä on, ettei mitään muuta.

Kaikenkaikkiaan liikunta auttaa jaksamaan. Aamulla kun suhauttaa koululle, saa virtaa ja elimistö herää. Jaksan huomattavasti paremmin istua ja keskittyä tunneilla. Ja kotimatkalla fillarimatka nollaa aivoja hetkeksi. Äkkiä myös kuntokin on kasvanut. Keväällä ylämäet hengästytti paljon enemmän, nyt suht kevyesti, satulassa istuen pääsee mäetkin kulkemaan. Pori on siitä kiva kaupunki, että etäisyydet ei nyt ihan kamalan pitkiä ole. Vaikka asumme laitakaupungilla, matkaa keskustaan on n. 3-4km. En koskaan ole mikään himoliikkuja ollut. Koulun hiihtotunnit oli tuskaa ja cooperit menneet rimaa hipoen läpi. Tanssista olen tykännyt paljon ja tykkään edelleen, ja kyllähän sitä nuorena tuli hyvinkin paljon liikuttua myös fillarilla. Nautin kyllä tästä aktiivisesta itsestäni. Ehkäpä kun Onnikin on koululainen ja pojat voi jättää turvallisemmin mielin kotiin, voisin kuvitella itselleni myös säännöllisen viikoittaisen harrastuksen. Nyt koen, että kotijooga ja fillarointi riittävät hyvin lisäämään hyvinvointiani ja jaksamistani.

Oletteko löytäneet liikunnan ilon?  
Miten huolehditte hyvinvoinnistanne ja arjessa jaksamisesta?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...