Kaksplus.fi

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

POSITIIVISUUS ON VOIMAA - #roosanauha2016

Positiivisuus on voimaa.
Vuosittain yli 5000 naista sairastuu rintasyöpään. Rintasyöpä on Suomen yleisin syöpä ja Suomessa vuodesta 2003 on Roosa nauha-kampanjalla tuettu rintasyövän vastaista työtä. Kampanjalla kerätyt varat käytetään kotimaiseen rintasyöpätutkimukseen sekä tuetaan neuvontatyötä. 
Roosa nauhan myyntihinta lahjoitetaan kokonaisuudessaan Syöpäsäätiölle. 
Kampanja on saanut alkunsa Yhdysvalloissa 1990-luvun alussa - nykyään kampanja järjestetään jo yli 30 maassa! Lokakuu on virallinen kampanja- ja keräyskuukausi ympäri maailman.
Tämän vuoden Suomessa myytävän Roosa nauhan on suunnitellut Michael Monroe ja kampanjan sanomana "Positiivisuus on voimaa". Roosa nauha -päivää vietetään perjantaina 14.10.2016. 
lähde: roosanauha.fi


Tärkeällä asialla!

Tänään olimme luokkamme kanssa jalkautuneet ympäri Poria pinkkien huomioliivien sekä keräyslippaiden kanssa. Kun yksi opettajistamme aiemmin sykysyllä kertoi, että meitä on kysytty kerääjiksi Roosa nauha-kampanjalle toivoin, että luokkamme olisi myötämielinen osallistumaan ja niinhän se oli. Rintasyöpä koskettaa itseäni läheisten kokemusten kautta ja totta kai, onhan minulla rinnat.
Keräys sujui mielestäni mukavasti, muutama henkilö jäi ihan juttelemaankin omista kokemuksistaan. Nämä kohtaamiset koskettavat. Monet olisivat halunneet ostaa tämän vuoden nauhan, mutta niitä ei meiltä kerääjiltä saa ostettua vaan Roosa nauhan yhteistyöpaikoista esimerkiksi S- ryhmän kaupoista sekä K-kaupoista. 
Ilmoittauduin myös Ässien pelissä 15.10. järjestettävään Roosa nauha -keräykseen mukaan!

Sinäkin voit osallistua kampanjaan ostamalla Roosa nauhan, tekemällä lahjoituksen, ostamalla kampanjatuotteita, perustamalla oman Roosa nauha -keräyksen tai järjestämällä oman Roosa nauha-tempauksen!

Lue lisää:


Oletko sinä jo osallistunut Roosa nauha -kampanjaan?



4 kommenttia:

  1. Eipä taida Suomessa kovin montaa henkilöä olla, joita tämä aihe ei tavalla tai toisella kosketa. Osallistun varmasti, tärkeä asia.
    Ps. näytät ihanan pirtsakalta tuossa keräyskuvassa :)

    VastaaPoista
  2. Roosa nauha on jo jonkin aikaa ollut käsilaukkuun kiinnitettynä. Muuten en ole vielä tänä vuonna osallistunut.

    VastaaPoista
  3. Roosa nauha on jo jonkin aikaa ollut käsilaukkuun kiinnitettynä. Muuten en ole vielä tänä vuonna osallistunut.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...