Kaksplus.fi

perjantai 23. syyskuuta 2016

OPISKELIJAÄIDIN AIVOT KOETUKSELLA




Kello soi 6.20, painat sen torkulle ja pidät vielä silmiäsi kiinni. "Jos kuitenkin ilmoitan, että olemme sairaana", ajattelet mutta ajatus väistyy pian ja avaat silmäsi ja heilautat itsesi ylös sängystä. Olet vessassa ja pelästyt kun kuopus kurkkaa ovesta "Pissahätä!" Olet hädin tuskin saanut tarpeesi toimitettua, kun päästät lapsesi vessaan. Peset kädet ja hampaat ja lähdet kahvin keittoon, ellet ole torkuttanut liian kauan, silloin jää kahvit keittämättä ja unohtuu eväät jääkaapiin, jos edes olet muistanut ne tehdä. Kello lähestyy seitsemää ja itse hillut vielä yöpaidassa ja huikkaat, että nyt ois aika pistää ulkovaatteita päälle. Alat pukea myös ja tsekkaat repun valmiiksi, onhan varmasti kaikki; kirjat, kalenteri, penaali, kansio, vesipullo, kukkaro, kännykkä, avaimet.. ainiin, eväät. Niin ja sukat jalkaan, mitä kello on!? "Voitteko hetken olla vielä nahistelematta, odota sä siinä ja mene sä oven viereen!" Niin, kukkaro, kännykkä, avaimet. Niin ja kuopukselle kypärä päähän. Noniin, ovi auki!

Matkat päiväkotiin jo sujuvat sutjakkaasti Onnin opittua kulkemaan potkupyörällä. Pieni reippailu kyllä virkistää, mutta silläkin matkalla ehtii montaa miettiä; olikohan ne hanskat päiväkodissa, missä luokassa tunnit, mihin aikaan päästään, onko kotona maitoa, suljinko kahvikeittimen.. "Pojat menkää reunaan, sieltä tulee pyörä!"
Ah, päiväkodilla. Kasin aamuina vien pojat jo ennen puolta kahdeksaa päiväkotiin ja heidät viedään silloin keskiovesta. Eino vie omat vaatteensa omaan ryhmään ja me käydään Onnin kanssa toisessa päässä. Halit, pusut ja hyvän päivän toivotukset!
Bussimatka torille on mieluisa, tykkään istua ruuhkaisessa bussissa ja usein naapuri on samassa bussissa ja on juttukaveri. Hyvät päivät hänellekin ja sitte kohti koulua. Täytyy käydä vessassa ja viedä eväät alakertaan. Missä se tunti olikaan. Mitä tänään syötäisiin. Osa ajasta menee toki myös ihanien vaahteran lehtien ihasteluun ja raikkaasta ilmasta nauttimiseen. Koulussa on nyt tosiaan mielenkiintoisia aiheita, joten ajatukset pysyvät aiheessa suht hyvin. Tauot ja ruokkis menee ihanien luokkakavereiden kanssa höpötellessä ja etenkin naureskellessa.

Iltapäivällä taas ajatukset löytävät aivoihinsa. Mitä kello on, onkohan A herännyt, päästäänköhän niin, että ehdin bussiin, en vieläkään tiedä mitä tänään syödään. Tunnit loppuu ja toteat joko ehtiväsi tai myöhästyväsi. Bussimatka päiväkodille on puuduttava, melkein unohdat jäädä oikealla pysäkillä pois. Päivästä riippuen pojat ovat välipalalla tai ulkona. Nyt syksyllä hakutilanteet ovat onneksi sujuneet hyvin. Kuulumiset ja heipat toivotuksineen ja kotiin päin! Koitat muistella, mitä sieltä jääkaapista löytyikään ja kehittelet jonkun suunnitelman samalla kun kyselet ja kuuntelet poikien tunnelmia päivästä. Pieni kävely terästää taas aivoja vähän.

Jos kotiin tultua erehtyy istumaan, ennen kuin alkaa touhuamaan niin siihen kyllä jämähtää. No kun ennemmin tai myöhemmin alkaa tehdä ruokaa, niin astiat löytävät pois koneesta (ellei herra A ole sitä jo tehnyt, kuten usein on, kiitos siitä!<3) ja likaiset tilalle. Ruoka valmistuu ja päästään syömään, usein ennen Pikku Kakkosta. Usein myös on niin, että A tekee ruoan jos mulla on joku koulutehtävä eikä lähipäivinä ole tiedossa A:lla vapaapäivää. No mutta, päästään kuitenkin syömään ja Pikku Kakkosen ajan teen koulujuttuja, usein myös saatan katsoa heidän kanssaan. Aivan ihanaa kun tuo 6-vuotiaskin vielä pyytää ja tulee mielellään syliin. Usein on molemmilla jaloilla oma poika. Vielä ne siihen sovussa mahtuu.

Pikku Kakkosen jälkeen ehtii vielä leikkiä. Ollaan pidetty aikasesta iltarytmistä kiinni, aikaiset aamut sujuvat jouhevammin kun takana on kunnon yöunet. Ja jää niille kouluhommille tai muille tai ihan vaan itselleni aikaa. Usein myös olen 21-22 nukahtanut. Aikamoisessa työssä meinaan aivot käyvät päivittäin. Tässä tekstissä ilmitulleiden koti- ja kouluasioiden lisäksi vielä kauppa-asiat, rahajutut, paperihommat, tulevat päivämäärät, välikausi- ja toppavaatteet, mitä tarvitaan, mistä voidaan luopua, mihin aikaan kukakin menee mihin, neuvolat, poliklinikkakäynnit, vanhempainillat... Tähän kun vielä jotain harrastuksia päälle ni voi morjes! Eipä siis ihme jos välillä väsyttää ja tuntee itsensä ylikuormitetuksi. Kesän alussa psykiatrinen sh:ni painotti, että vaikka nyt pärjään ilman lääkkeitä ja masennus selvästi väistynyt, niin ei voi tietää miten aivot toipuvat ja toimivat. Vielä ainakin ihan ok, kunhan muistaa syödä. Aamupala kasin aamuina unohtuu ja jää liian helposti ja niinä päivinä kuormitun herkemmin ja väsyn.

Tää aivojen kuormittuminen myös saa aikaan sen, että kokoan päässäni pitäis-asioiden listaa ja kun näiden jo suorittamieni juttujen päälle yritän sitä kaivaa, niin iskee jarrut päälle, niin henkiset kuin fyysisetkin. Ja kannan syyllisyyttä, kun en jaksakaan tehdä jotain. Etenkin siivota. Purkaa erinäisiä kasoja. Mut kokoajan parempaan suuntaan mennään, ehkä. Pikkuhiljaa jaksan imuroida enemmän ja toimia suunnitelmallisemmin täällä kotona. Meille perheenäkin kuitenkin tärkeetä, et mä vihdoin saisin sen ammatin ja pääsisin työelämään, niin vaikka syyllistän itseäni, ei A ole sitä tehnyt. On antanut mun rauhassa totutella. Ja jostain purkauksistani varmasti tietää, että ruoskin itteeni jo niin hänen ei sitä tarvitse tehdä. Olen onnellisessa asemassa, kun en voi osallistua keskusteluun aiheesta "kun mies ei osallistu kotitöihin".

Tällaista ajatuksen virtaa aivotyöstä ja jaksamisesta. Kuinka paljon teidän aivot kuormittuvat päivittäin, ootteko miettineet?


 Ihanaa syksyistä viikonloppua teille kaikille! :) 

 

6 kommenttia:

  1. Meillä on sama rumba edessä, vaikka vasta vajaan vuoden päästä kun palaan koulun penkille. Välillä jännittää ihan hirveästi, kun pelkästään äitiyslomalla päivät täyttyvät sovituista menoista, että kuinka sitä koskaan kerkeää mitään tekemään tai ketään näkemään kun mun koulu- ja lasten päiväkotijutut astuvat kuvaan. Ehkä siihen tottuu ja tässä on vielä aikaa totutella ajatukseen.
    Ihanaa syksyä teille<3

    VastaaPoista
  2. Hyvin sä vedät ❤️
    Luopumista, luopumista, luopumista... Sitä tässä on saanut harjoitella itse kukin. Kaikkeen ei pysty repeämään ja se on oikeaksi ihan fine.
    Muistaa vaan oman palautumisen, siitä EI VAIN SAA lipsua. Muuten kuormaa kertyy vähitellen liikaa.
    Mitä siitä jos on sotkua kotona. Tai ostoksia unohtuu kauppaan. Tai lapsi on jonkun päivän päivähoidon varavaatteissa. Elämä on :)

    VastaaPoista
  3. Enpä ole tullut ajatelleeksi, että miten paljon aivoni kuormittavat päivän aikana. Ja siis todellakin kuormittuvat! Neljästä lapsesta kolme harrastaa, pari hoitolasta... Työtä ja sitä metatyötä on päivät täynnä. Mies on töissä, opiskelee ja valmentaa, mutta onneksi myös tekee kotitöitä.

    VastaaPoista
  4. Piti vielä toivottaa mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Hengästyn pelkästä ajatuksesta. Nyt sairastan vielä tovin ennen täyttä paluuta arkeen ja KYLLÄ, aivot ovat ihan ylikierroksilla enkä muista puoliakaan mitä ei saisi unohtaa... Aikamoiset ruuhkavuodet päällä täälläkin, kyllä! Ja hei, ei stressiä jos jotain ei jaksa tai viitsi tehdä. Sen ehtii kyllä myöhemminkin. Välillä on hyvä ihan vaan vetää henkeä ♥

    VastaaPoista
  6. Heh onhan siinä jos jonkin moista. :D ihan aurinkoisesti kirjoitettu :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...