Kaksplus.fi

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Masennus - terveen paperit


8.6.2016 - Kun astut viimeistä kertaa reippaana psykiatrian poliklinikan ovesta aulaan ja se raskaista raskain ilmapiiri iskee päin kuin seinä, ei voi olla miettimättä mitä sitä on tullut käytyä läpi. Miten musta oma mieli onkaan ollut. Katsot ympärillesi vaivihkaa ja huomaat, etteivät ne muut huomaa. Lasittuneita katseita, mielen harmautta, joku räplää puhelinta. Sellainen katse taisi olla itselläkin paitsi niinä kertoina kun lapset olivat mukana ja he pitivät mieleni kirkkaana ja katseen heissä.

Tuntui epäreilulta istua siinä mieli kirkkaana ja avoimena. Vaikka eivät he huomanneet. En ainakaan itse olisi huomannut silloin, kun masentuneena siellä istuin.
Pian epäreiluuden tunne väistyi. Olen tullut pitkän matkan päästäkseni tähän ja tällä matkalla oli tarkoituksensa. En pyytänyt masentua. Ei sitä kukaan toivo, mutta jälkikäteen ajateltuna olisiko tätä kasvamista tapahtunut ilman.


Parantumiseni on pieni mysteeri. Vuoden verran roikuin perusterveydenhuollossa, kunnes kävin äitiyspolilla keskustelemassa Onnin synnytyksestä ja sain lähetteen psykiatrian poliklinikalle kesäkuussa 2014. Lääkitystä haettiin, vaihdettiin, säädettiin. Sopivaa comboa ei tuntunut löytyvän. Keskusteluja, päiväosastoa. Kunnes joulukuussa 2015 lääkkeet alkoivat olla lopussa ja vähensin niitä, pikkuhiljaa, kunnes ne loppuivat. Aloitin vitamiinilisät samoihin aikoihin. Päivä kerrallaan jännitin mitä on tiedossa. Päivä päivältä voimat tuntuivat palaavan, aloin tuntea tunteita. Aloitin koulun, Onnin kolmas syntymäpäivä tuli. Arki kävi kiireisemmäksi, vaikka tämä kevät olikin suht kevyt vapaa päivineen. Aloin uskoa pärjäämiseeni.
Koulussa käsiteltiin aivoja ja niiden toimintaa ja hormoneiden vaikutusta. Peilasin omia kokemuksiani koulussa käytyihin asioihin. Uskon hyvin vahvasti, että jokin aivojen kemioissa ajautui takaisin raiteilleen, osin lääkkeiden avulla ja osin hormonitoiminnan tasapainoittumisen myötä. Aivot ovat ehkä ihmiskunnan suurin mysteeri, joten olen vain kiitollinen, että tässä olen opiskelevana äitinä ja vahvasti kiinni elämässä.

Voiko masennuksesta kuitenkaan täysin parantua? No parantumiseksi tätä kuitenkin kutsutaan, kun selviytyy ilman lääkitystä ja terapiaa. Uskon silti, että masentuneen identiteetti seuraa hyvin pitkälle, ehkä loppuelämän, mukana. Koitan olla ajattelematta liikaa tulevaisuutta masennuksen osalta. En voi elää peläten, koska se seuraavaksi iskee ja siitä kertoo myös se, että olen nyt koulussa. Pitää uskaltaa uskaltaa, ottaa riskejä, uhmata omaa historiaa vaikka sillä usein onkin tapana toistaa itseään.





11.6.2016 - Elämä on tässä ja nyt. 
Auringon pilkahdus pilven raosta, lentokoneen ääni taivaalla, oma hetkeni blogin parissa kun pojat ovat ulkona, viileä ilmavirta avonaisesta ikkunasta, pesukoneen jyrinä linkoamisen aikana. Muuta en pyydä. Tasainen arki, se tuntuu hyvältä.



12 kommenttia:

  1. ♡ Itse masennuksen sairastaneena, voin sanoa ettei se välttämättä koskaan kokonaan katoa. Mutta se antaa paljon voimaa, että siitä on jo kerran selvinnyt! :)

    VastaaPoista
  2. Itse masennuksen läpi käyneenä tiedän sun tunteet. Itsellä se uusi nyt :(
    Mutta hyvä Ulla, sä oot vahva <3

    VastaaPoista
  3. Iso sydän! Kyllä tuli ihan liikutus, kun luin postaustasi. Olet upea ja vahva nainen!!

    VastaaPoista
  4. Ihanaa, että sinusta tuntuu nyt tuolta<3 Se on tärkeää, että osaa tunnistaa fiilikset itsessään ja uskaltaa elää jälkeen. Tosi kivasti kirjoitettu postaus! Tsemppiä jatkoon, olet osoitus siitä, että aina voi pyytää apua ja elämä jatkuu!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...