Kaksplus.fi

perjantai 17. kesäkuuta 2016

16.6.-16

Emme kovin monelle asiasta kertoneet kun päätimme lopulta osallistua seurakunnan järjestämään hää- ja kastepäivään 16.6.-16. Kyseessä oli siis tilaisuus, jossa 12-21 vihitään pareja ja kastetaan lapsia. Haimme esteiden tutkinnan ja varasimme ajan klo 18. Tämä kaikki tapahtui viikko sitten torstaina. Siitä alko pieni jännitys ja odotus, mitä tuleman pitää. Tilasin itselleni mekon, joka saapui torstaina, keskiviikkona haimme sormukseni ja kävimme tilaamassa pienen kimpun.

Kun asia oli päätetty, pyydettiin kummankin vanhempia paikalle. Ystävistä paikalle tulivat kummipoikani Topin perhe sekä A:n paras kaveri Joni. Eipä sitten juuri muille edes vihjattu asiasta!
Tilaisuutta ennen torstai aamupäivällä haettiin esteiden tutkinta todistus ja matkalla kirkolle noudettiin kimppuni. Siitä tulikin juuri sellainen kuin ajattelin, näyttävä ja kaunis mutta hillityn yksinkertainen.

Hääkimppu

Jännitystä ilmassa ennen tilaisuutta

Ennen tilaisuutta juttelimme papin kanssa hetken. Laitettiin paperit kuntoon ja kerroimme vähän historiaamme. Sitten vieraamme jo saapuivat ja siirryimme huoneeseen, jossa vihkiminen tapahtuu. Pappi puhui kauniisti ja juuri oikeilla sanoilla. Ulkona sateli vettä ja hikikarpalot kihosivat otsalle. Ei ihan ilmastoiduin huone ollut kyseessä! Sormukset siunattiin ja sanoimme tahdon, voitte suudella.
Tilaisuuden jälkeen siirryimme nauttimaan kirkon tarjoamat kakkukahvit. Lopuksi vähän kuvia ja siitä siirtymä ravintolaan. Tilaisuus alkoi tosiaan 18 ja n. 20min kesti. Lapsetkin jaksoivat hyvin, Eino toimi sormuspoikana ja hoiti pestinsä hienosti!



Kotona olimme sitten 21 maissa. Ruoka oli ihan mielettömän hyvää! Kävimme espanjalaisessa ravintola Andaluciassa. Me A:n kanssa söimme aurajuustolla kuorrutettua härkää punaviinikastikkeella ja lisukkeilla. Olisin voinut ryystää kastikekulhon tyhjäksi!




Kaikkiaan ihana päivä, stressitön ja tunnelmallinen! Vesisadekaan ei haitannut, kuulemma onnellinen pari tulee jos hääpäivänä sataa.


Mukavaa viikonloppua kaikille, me lähdetään Turkuun E:n uimakoulun jälkeen. Huomenna skumppaa Topin isän valmistujaisten ja meidän kunniaksi!




10 kommenttia:

Kiitos kommentistasi ♥

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...