Kaksplus.fi

tiistai 6. joulukuuta 2016

Itsenäisyyspäivä - Turun joulunavaus ja joulufiilis hukassa









Viikko sitten viikonloppuna käytiin Turun joulukauden avajaisissa. Nähtiin Joulupukkeja ja nautittiin tunnelmasta. Käytiin katsomassa Stockan jouluikkuna, aivan ihana jäätikkömaisema! Joulukadun avajaiset olivat pienehkö pettymys. Tanssiesitys oli todella upea. Mutta ne järjestelyt. Aivan älytöntä aitojen siirtelyä. Jokke-junalle olisi voinut heti kättelyssä järjestää kulkuväylän, mutta ei sekään ole mitään sen rinnalla, kun aitoja lähdettiin siirtämään lähemmäs lavaa! Aivan älytön veto, kauempaa olisi myös nähnyt paremmin eikä olisi tarvinnut pelätä pienten jalkoihin jäämistä kun ihmiset yrittävät liikkua eteenpäin. Enemmän siellä alle kouluikäisiä ja alakoululaisia oli, kuin kiljuvia Robin-faneja. Aitojen siirtäminen ei palvellut ketään. Tiedossa oli, ettei Robin edes laula vaan vetää yhteislaulua. No olisi edes sen tehnyt, toista joululaulua kyseinen musiikillinen lahjakkuus ei osannut laulaa. No jouluvalot saatiin kuitenkin sytytettyä joulukadulle ja muutenkin Turussa on upea joulun tunnelma! Kotona kysyin Einon fiiliksiä: "Robin oli tyhmä, mutta se Tulikettu esitys oli hieno!" Niinpä. 

Kuten olette varmaan huomanneet, olen jouluihminen, henkeen ja vereen. Vaan miltä tuntuukaan, kun eletään jo joulukuuta ja kotona ei ole joulusta merkkiäkään lasten joulukalentereiden lisäksi? On mulla omakin joulukalenteri, siitä tulossa lisää!  No oudolta. Taloyhtiössämme alkoi ikkunaremontti lokakuun puolessa välissä. Eilen työmiehet askaroivat B-rapussa, seinämme takana. He vaihtavat ensin takapihan puolen ikkunat ja siirtyvät sitten etupihan puolelle. 
Koska ikkunoiden vaihto vaatii tilaa, en ole voinut ripustaa verhoja tai muitakaan koristeita. Huonekaluja täytyy siirrellä ja toki siitä hommasta varmasti tulee sotkua, että siivotakin täytyy.

Ylen Joulukalenterin ensimmäisessä osassa Väinökkinen harmitteli kun ei remontin takia saa laitettua koristeita mihinkään, vertaistuellinen ymmärrykseni hänen harmiaan kohtaa sai minut hihkaisemaan ääneen, "NO NIINPÄ!". Mutta eiköhän se tästä helpota ja etene, pikkuhiljaa. Kunhan ikkunat on vaihdettu, silitän verhot ja ripustan ne ikkunoihin, kaivan kuusen ja koristelen sen. Tänään siivoan olohuoneen pöydän ja laitan joulukoristeita esille toiseen päätyyn. Kynttelikkö, tonttu ja pieni piparkakkutalo, jouluinen liina, tyynynpäällinen. Jouluradio on pauhannut testilähetyksestä asti. Ollaan leivottu ja lahjatkin DIY-juttuja lukuunottamatta valmiina sekä availlaan joulukalentereiden luukkuja. Kyllä se fiilis jossain on, tänä vuonna vaatii vain vähän enemmän löytää se esiin.

Onhan tää muutenkin erilaista kuin vuosi sitten kun eli kotiäitinä. Vaan muistan omat sanani, kyllä se joulu tulee, stressasi tai ei, oli fiilistä tai ei. 


Onko jollain muullakin joulufiilis kiven takana? Löytyykö se joka vuosi yhtä helposti? 




maanantai 5. joulukuuta 2016

Piristystä pimeään - #YllätäÄiti

Äidit juovat kahvin kylmänä ja syövät jäätelön lämpimänä, käyttävät rahansa lasten talvikenkiin ja kausivaatteisiin, siirtävät lasten harrastusmaksujen vuoksi omaa kampaamoaikaansa kuukausitolkulla ja muistavat aina varavaatteet, synttärilahjat, sisäliikuntavaatteet, mummon nimipäivät ja oikeankokoisten luistinten ostamisen ja teroittamisen. Kuka muistaa äitiä?

Kaksplussan verkostobloggaajat muistuttavat, että äitikin on ansainnut kahvinsa kuumana ja jäätelönsä kylmänä edes joskus. Mikä ilahduttaisi enemmän kuin toisen äidin antama ymmärrys, olalletaputus ja pieni yllätys? Eihän tässä yksin olla! Kerää #YllätäÄiti-postauksista lahjaideat talteen ja yllätä sinäkin joku toinen äiti!


En muista kuka, mutta yksi meistä verkostobloggaajista keksi idean harmaaseen syksyyn, yllätetään äiti, bloggaajakaveri pienellä yllätyksellä. Idea lähti liikkeelle ja meille jaettiin kaikille oma pari. Etukäteen ei saanut parille kertoa, kuka lahjan lähettää.
Sain parikseni Arjen miljönääri- blogin Johannan. Aluksi olin vailla ideoita, mutta pian selailtuani blogia ja hänen instatiliään, huomasin kuvan vitriinistä täynnä muumi-tavaraa! Siitä ajatus sitten lähti. Kasvonaamiot valitsin mukaan, koska tykkään niistä itse ja ne tuovat pientä luksusta arkeen! Pikkupussukassa oli itse tekemäni sudenkorentoheijastin, jotta näkyy pimeässä. Tuoksukynttilä tunnelmaa luomaan.
Olen jo pidempään lukenut Johannan blogia ja tykkään hänen monipuolisista postausaiheistaan sekä maanläheisestä otteesta. Arki kahden lapsen kanssa, vinkit ja DIY-jutut kiinnostavat aina!

Oman ihanan pakettini sain Kun kaksi muuttuu kolmeksi- blogin Cecilialta, kurkkaa hänen blogistaan!


torstai 24. marraskuuta 2016

KUUKAUSI JOULUUN - korvien putkitus ja kuulumisia


Joulutunnelmaa odotustilassa


PUTKET KORVIIN - tympanostomia päiväkirurgian yksikössä

Klo 10 Saavuimme päiväkirurgian osastolle aamupäivällä. Hetken odottelun jälkeen sairaanhoitaja haki meidät ja kävimme läpi Onnin mitat sekä vähän mitä tapahtuu. Henkilötietoranneke laitettiin nilkkaan. Onni sai olla omilla vaatteilla. Sitten leikkipaikalle odottelemaan. "Äiti minulla on kova nälkä." Hyvin hän silti jaksoi koko aamupäivän odotella.
Lääkäri oli toimenpiteessä ja kun sieltä vapautui niin pienen tauon jälkeen tuli juttelemaan kanssamme.



Klo 12 Kun vielä vähän jaksettiin odottaa, kaksi hoitajaa hakivat Onnin saliin. En itsekään ollut malttanut syödä ja olin varannut mukaani proteiinishaken ja leivän sekä vettä, jotka heitin huiviini kun Onni oli toimenpiteessä.


Klo 12:55 Pääsin Onnin luo heräämöön. Operaatio oli mennyt hyvin, hän oli ollut reipas ja yhteistyökykyinen. Herätessä oli alkuun itkuinen ja tokkurainen.

Klo 13.30-15 Katseltiin lastenohjelmia, ja pikku-potilas jaksoi juoda mehua. Vielä hetki ja käytiin syömässä jätskiä. Vähän kahden jälkeen Onni jaksoi syödä vielä lisäksi pilttiä, leipää sekä Elovena-keksin!


Sitten odoteltiin leikkihuoneessa, että saadaan lupa lähteä kotiin.

Klo 15:18 Hoitaja tuli sanomaan, että kanyyli voidaan ottaa pois ja päästään kotiin! Saatiin vielä diplomi sekä värityskirja ja puuvärit.

Sellainen oli päivä päiväkirurgian osastolla ja hyvin meni, niin reipas poika. 
Iso kiitos vielä henkilökunnalle hyvästä hoidosta!


KUULUMISIA

Niin on taas aika vierähtänyt viime postauksesta ja nyt on tosiaan kuukausi jouluun. Toisaalta odotan, mutta toisaalta ei siltä tunnu. Ikkunaremontti alkoi lokakuun 17. ja pikkutalon ikkunoiden vaihdon valmistumisen jälkeen tuntuu, ettei homma etene. Ei ole paljoa työmiehiä näkynyt! Eli enpä ole ripustanut jouluverhoja enkä oikeen muutakaan joulukoristetta ottanut esiin. Olisivat vain tiellä kun täytyy tehdä tilaa työmiehille. Turhauttavaa kun ei edes tiedä missä mennään!

Viime ja tämä viikko olleet hieman kuluttavat, mutta paljon olen myös saanut. Koulussa alkoi laboraatiot ja ollaan päästy tekemään hoitotyötä nukeille, mittailtu toiiltamme verenpaineita ja pistettiin me injektiotkin. Pienellä suunnitelmallisuudella päivistä saisi silti antoisammat ja järkevämmät, mutta olen itse sitten tehnyt vähän enemmän työtä tunneille valmistautumiseen. Myös tämänpäiväisen taitokokeesta poissaolon takia tein vähän extrahommaa, jotta saan näytettyä osaamiseni.

Tänään pitää mennä ajoissa nukkumaan, herätys on ennen kukonlaulua kun menemme luokan kanssa tutustumaan vanhainkodin aamuhommiin. A tulee yövuorosta, vie minut ja pojat, jonka jälkeen tulee kotiin nukkumaan.
Iltapäivällä otan poikien kanssa suunnan Turkuun, ihanaa! Isänpäiväviikonloppu meni Einon sairasteluun ja nyt viimein päästään mamman ja pappan luo. Perjantaina näen ystäväni Tiian, me mennään syömään ja leffaan. Niin ihana nähdä pitkän pitkästä aikaa!

Kivaa viikonloppua kaikille! 😊



perjantai 28. lokakuuta 2016

JOULU - pakkopullaa vai taianomainen juhla?


Iltojen pimetessä, joulu on ollut mielessä yhä enenevissä määrin. Eilen saapui postiluukusta ensimmäinen joululehti. Sesonki saa alkaa! 

Tietysti joulunvietto ja edelliset joulut ovat olleet mielessä. Pian ajatuksissani huomioni keskittyi niihin stressaantuneisiin ilmeisiin, tuskastuneisiin huokailuihin, lausahduksiin "ensi vuonna lähden jouluksi pois" ja "en järjestä enää yhtäkään joulua"
Ei omasta suustani, minähän rakastan joulua ja sen järjestämistä! Muistan näitä kuulleeni, lähes joka joulu. Muistan, noita stressistä kiristyneitä suupieliä nähneeni ja sydämeni puristuneen kasaan, joka kerta. Aikuisella iällä muistan tunteneeni syyllisyyttä halusta viettää joulua, koittanut järjestää itse, ettei sitä tunnetta tulisi, silti se on ollut käsin kosketeltavaa, silti yhä vaan ne suupielet ovat olleet hymynkin takana kireät. Nämä lausahdukset eivät kuitenkaan ole toteutuneet.

Joka vuosi tähän aikaan (ehkä jo aikaisemminkin) jaan joitain joulujuttuja Facebookiin. Joka vuosi samat ihmiset kommentoivat "ei vielä" "eikä, nyt jo!" ja no, minä ymmärrän. Kaikki eivät ole jouluihmisiä, mutta täytyykö se joulufiilistely lannistaa myös jouluihmisiltä? Joulua ei ole kenenkään pakko viettää ja se on ok. Ymmärrän, miten jotkut lähtevät toiselle puolella maailmaa nauttimaan olostaan, kun itse käärin jouluista viittaa ympärilleni ja nautin olostani! 

Jokaisella varmasti on oma mielikuvansa joulusta, siitä miten ilmassa on taikaa ja tuoksut ovat osa sitä. Ettekö ole huomanneet, että sitä on ilmassa ilman stressiäkin, ilman sen seitsemää sorttia notkuvaa pöytää, ilman kiristyneitä suupieliä ja katkenneita verisuonia? Tuntuu, että joulu on jokin ihmeellinen kilpavarusteluun hukkunut, välttämätön pakkojuhla, jota ei vietetä joulun (tunnelman, läheisten, ilon ja lämmön) takia vaan sen takia, että niin kuuluu tehdä ja mitähän joku muu ajattelee!
Miksi pitää viettää ja järjestää, jos se tuntuu epämukavalta? Jos kokee, että joulu ei ole itseä varten, miksi pitää väkisin naama irvessä itteensä pakottaa, jos joululaulut oksettaa? Itse en ainakaan jaksaisi väkisin vääntää, koska tiedän sen näkyvän ja tuntuvan, itselleni ja ympärillä oleville. 
Onhan se ihana lapsille järjestää, vaan itse en tee sitä vain lapsille. Teen sen suurimmaksi osaksi itselleni ja meille, koska nautin joulusta, sen järjestämisestä, ilmassa tuoksuja ja salaisuuksia, sitä taikaa! 

Anna sinäkin itsellesi armoa, jos et ole jouluihminen, simple, älä vietä joulua tai vietä sitä siten kuin nautit, tee joulusta sellainen kuin haluat. Vie perheesi tai aviopuolisosi tai lähde yksin lomalle, ota työvuoro (jos mahdollista) joulunpyhille. Vie lapset mummolaan ja tee jotain mistä nautit!

Jos tunnet olevasi jouluihminen, mutta stressaat ja koet, ettet pääse toteuttamaan aina mielessäsi pyöriviä visioita, niin koita laskea jalkasi maan pinnalle. Joulu tulee kyllä, joka vuosi. Se tulee vaikka vain viettäisi ihan normaalia arkea. Se tulee ilman kuusta ja lanttulaatikkoa. 
Kannattaa koittaa laskea omia odotuksia joulusta ja sen viettämisestä, hellittää kaavoista ja aikatauluista. Kuulostella itseään, miltä tuntuu ja mitä haluaa. Yksinkertaistaa asioita ja lähteä siitä rakentamaan uudelleen.

Jos sua stressaa jouluaatto autossa, niin älä tee sitä enää. On ihan sallittua vetää rajat. Ihan hyvin voi viettää aaton rauhassa kotona ja käydä sukulaisilla joulupäivänä ja tapanina. Pariskunnat ja perheet voivat hyvin sopia vuorovuosin toisen vanhempien luona aattona ja toisen luona joulupäivänä tai tapanina. Tai sitten voitte koota kaikki yhteen paikkaan viettämään joulua. Senkin voi toteuttaa vuorovuosin.

Ongelmatilanteissa, epäselvyyksissä toisten ajatuksista ja tulevasta joulunvietosta, kommunikointi on kaiken a ja o. Puhu ajatuksistasi, kysy miltä muista tuntuu. Ehkä se kenen ajattelet pahoittavan mielensä, ei oikeasti pahoitakaan mieltään! Tai jos pahoittaa, niin kyllä siitäkin yli päästään. 
Kuitenkin pääasia on, että jokainen nauttii olostaan. Itse nautin ollessani osana sitä taianomaista tunnelmaa, odottavaa jännitystä. 

Shh, kuuletko, jossain kaukana helisee tuhat hopeista tiukua, jostain leijaili juuri hiuksilleni hitunen tähtipölyä...


Onko muita jouluihmisiä? Mistä sinä joulussa nautit? Onko joulu pakollinen paha vai ihanaa aikaa? Lähdetkö etelään, oletteko kotona vai kierrättekö sukulaisia? Sana on vapaa! :)




maanantai 17. lokakuuta 2016

LASTEN KANSSA LEFFASSA - Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu



Käytiin viikko sitten elokuvissa Turun Kinopalatsissa. Olin yksi Kaksplussan verkostobloggareista, joka sai mahdollisuuden päästä ennakkonäytökseen katsomaan uuden kotimaisen lastenelokuvan Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu.
Hahmot ovat tuttuja, vaikkei meillä kotona (vielä) olekaan yhtään kirjaa. Ollaan kuitenkin luettu satunnaisesti neuvolan tai päivystyksen odotustiloissa paria kirjaa.
Lähdin elokuviin avoimin mielin, en tiennyt mitä odottaa mutta näyttelijät Antti Holma ja Riku Nieminen nostivat kyllä odotuksia hieman. Miehet ovat mielestäni valloittavia ja hulvattomia tv-persoonia.




Leffaseuraksi otin Einon, Onnin sekä kummipoikani Topin. Onni on kerran aiemmin käynyt elokuvateatterissa, joten hänen reaktiota vähän jännitin eikä aikaakaan kun leffa kävi hänelle turhan jännäksi ja hän siirtyi syliini istumaan. Silti lopputulemana hänkin elokuvasta tykkäsi!
Alla vähän tarkempia arvioita meiltä kaikilta!

3½-vuotiaan arvio

Lempikohtaus: "Kun ne teki näin (siivosivat puuroa)."
Jännittävä kohtaus: Onni pelästyi kun puuro tippui ja oli toinenkin kohtaus, en vaan muista nyt mikä.
Tylsä kohtaus: "Ei ollut."
Kenelle suosittelet: "Tiinalle, Toppelle, kavereille"
Muuta: "Oli hyvä!"


6-vuotiaan arvio

Lempikohtaus: "Se kun ne puurot meni sen miehen päälle ja se kun ne eksy sinne stockmannille."
Jännittävä kohtaus: "Se kun se joulupukki palo ja se kun ne oli siel tivolissa."
Tylsä kohtaus: "Se siivoominen"
Kenelle suosittelet: "Mammalle ja 4-vuotiaille ja 45-vuotialle."
Muuta: "Oli hyvä elokuva!"


7-vuotiaan arvio

Lempikohtaus: "Se jännä paikka siel tivolissa."
Jännittävä kohtaus: "Se äskenen, mut ei ollu liian jännää"
Tylsä kohtaus: "Ei ollut yhtään."
Kenelle suosittelet: "Vaikka jostain 5-vuotiaasta eteenpäin."
Muuta: "Tosi kiva!"


Aikuisen arvio

Lempikohtaus: En kyllä osaa valita yksittäistä kohtausta, jotain mainitakseni niin mukana oli aikuisille avautuvaa huumoria.
Jännittävä kohtaus: No tietenkään aikuinen ei ihan samalla tavalla jännitä kuin lapsi, mutta olihan se jännittävää odottaa miten elokuvassa käy ja mitä seuraavaksi tapahtuu!
Tylsä kohtaus: No en kyllä tylsistynyt elokuvan aikana ollenkaan. Kyllä siinä tunti meni vauhdikkaasti!
Kenelle suosittelet: En ehkä ihan perheen pienemmille elokuvateatterissa, mutta uskon, ettei Onnikaan ois kotona niin kovin pelästynyt, kun ollaan vähän jännempiäkin katsottu. Musta sopii kyllä niin lapsille kuin aikuisillekin! Ainakin alakouluikäiset varmasti viihtyvät, teineistä en mene sanomaan mitään, kun ei ole kokemusta! 
Muuta: Pitkästä aikaa viihdyttävä kotimainen lasten elokuva. Näyttelijävalinnat olivat osuvat ja Antti sekä Riku nostivat pisteitään kyllä tämän elokuvan myötä! Tykkäsin kovasti!
Leffaseurakin oli mitä mainiointa, pojat käyttäytyivät hienosti elokuvan aikana ja se veikin sen verran mukanaan, ettei välikommenteille oikein jäänyt aikaa. Tulen viemään pojat toistekin elokuviin!

Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu peffateatterissa 19.10. Menkää hei ihmeessä katsomaan! 

Ootteko käyneet leffassa lähiaikoina, yksin, lasten kanssa tai aikuisseurassa? 
Mitä kävitte katsomassa?


yhteistyössä Kaksplus ja Nordiskfilm

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

POSITIIVISUUS ON VOIMAA - #roosanauha2016

Positiivisuus on voimaa.
Vuosittain yli 5000 naista sairastuu rintasyöpään. Rintasyöpä on Suomen yleisin syöpä ja Suomessa vuodesta 2003 on Roosa nauha-kampanjalla tuettu rintasyövän vastaista työtä. Kampanjalla kerätyt varat käytetään kotimaiseen rintasyöpätutkimukseen sekä tuetaan neuvontatyötä. 
Roosa nauhan myyntihinta lahjoitetaan kokonaisuudessaan Syöpäsäätiölle. 
Kampanja on saanut alkunsa Yhdysvalloissa 1990-luvun alussa - nykyään kampanja järjestetään jo yli 30 maassa! Lokakuu on virallinen kampanja- ja keräyskuukausi ympäri maailman.
Tämän vuoden Suomessa myytävän Roosa nauhan on suunnitellut Michael Monroe ja kampanjan sanomana "Positiivisuus on voimaa". Roosa nauha -päivää vietetään perjantaina 14.10.2016. 
lähde: roosanauha.fi


Tärkeällä asialla!

Tänään olimme luokkamme kanssa jalkautuneet ympäri Poria pinkkien huomioliivien sekä keräyslippaiden kanssa. Kun yksi opettajistamme aiemmin sykysyllä kertoi, että meitä on kysytty kerääjiksi Roosa nauha-kampanjalle toivoin, että luokkamme olisi myötämielinen osallistumaan ja niinhän se oli. Rintasyöpä koskettaa itseäni läheisten kokemusten kautta ja totta kai, onhan minulla rinnat.
Keräys sujui mielestäni mukavasti, muutama henkilö jäi ihan juttelemaankin omista kokemuksistaan. Nämä kohtaamiset koskettavat. Monet olisivat halunneet ostaa tämän vuoden nauhan, mutta niitä ei meiltä kerääjiltä saa ostettua vaan Roosa nauhan yhteistyöpaikoista esimerkiksi S- ryhmän kaupoista sekä K-kaupoista. 
Ilmoittauduin myös Ässien pelissä 15.10. järjestettävään Roosa nauha -keräykseen mukaan!

Sinäkin voit osallistua kampanjaan ostamalla Roosa nauhan, tekemällä lahjoituksen, ostamalla kampanjatuotteita, perustamalla oman Roosa nauha -keräyksen tai järjestämällä oman Roosa nauha-tempauksen!

Lue lisää:


Oletko sinä jo osallistunut Roosa nauha -kampanjaan?



perjantai 23. syyskuuta 2016

OPISKELIJAÄIDIN AIVOT KOETUKSELLA




Kello soi 6.20, painat sen torkulle ja pidät vielä silmiäsi kiinni. "Jos kuitenkin ilmoitan, että olemme sairaana", ajattelet mutta ajatus väistyy pian ja avaat silmäsi ja heilautat itsesi ylös sängystä. Olet vessassa ja pelästyt kun kuopus kurkkaa ovesta "Pissahätä!" Olet hädin tuskin saanut tarpeesi toimitettua, kun päästät lapsesi vessaan. Peset kädet ja hampaat ja lähdet kahvin keittoon, ellet ole torkuttanut liian kauan, silloin jää kahvit keittämättä ja unohtuu eväät jääkaapiin, jos edes olet muistanut ne tehdä. Kello lähestyy seitsemää ja itse hillut vielä yöpaidassa ja huikkaat, että nyt ois aika pistää ulkovaatteita päälle. Alat pukea myös ja tsekkaat repun valmiiksi, onhan varmasti kaikki; kirjat, kalenteri, penaali, kansio, vesipullo, kukkaro, kännykkä, avaimet.. ainiin, eväät. Niin ja sukat jalkaan, mitä kello on!? "Voitteko hetken olla vielä nahistelematta, odota sä siinä ja mene sä oven viereen!" Niin, kukkaro, kännykkä, avaimet. Niin ja kuopukselle kypärä päähän. Noniin, ovi auki!

Matkat päiväkotiin jo sujuvat sutjakkaasti Onnin opittua kulkemaan potkupyörällä. Pieni reippailu kyllä virkistää, mutta silläkin matkalla ehtii montaa miettiä; olikohan ne hanskat päiväkodissa, missä luokassa tunnit, mihin aikaan päästään, onko kotona maitoa, suljinko kahvikeittimen.. "Pojat menkää reunaan, sieltä tulee pyörä!"
Ah, päiväkodilla. Kasin aamuina vien pojat jo ennen puolta kahdeksaa päiväkotiin ja heidät viedään silloin keskiovesta. Eino vie omat vaatteensa omaan ryhmään ja me käydään Onnin kanssa toisessa päässä. Halit, pusut ja hyvän päivän toivotukset!
Bussimatka torille on mieluisa, tykkään istua ruuhkaisessa bussissa ja usein naapuri on samassa bussissa ja on juttukaveri. Hyvät päivät hänellekin ja sitte kohti koulua. Täytyy käydä vessassa ja viedä eväät alakertaan. Missä se tunti olikaan. Mitä tänään syötäisiin. Osa ajasta menee toki myös ihanien vaahteran lehtien ihasteluun ja raikkaasta ilmasta nauttimiseen. Koulussa on nyt tosiaan mielenkiintoisia aiheita, joten ajatukset pysyvät aiheessa suht hyvin. Tauot ja ruokkis menee ihanien luokkakavereiden kanssa höpötellessä ja etenkin naureskellessa.

Iltapäivällä taas ajatukset löytävät aivoihinsa. Mitä kello on, onkohan A herännyt, päästäänköhän niin, että ehdin bussiin, en vieläkään tiedä mitä tänään syödään. Tunnit loppuu ja toteat joko ehtiväsi tai myöhästyväsi. Bussimatka päiväkodille on puuduttava, melkein unohdat jäädä oikealla pysäkillä pois. Päivästä riippuen pojat ovat välipalalla tai ulkona. Nyt syksyllä hakutilanteet ovat onneksi sujuneet hyvin. Kuulumiset ja heipat toivotuksineen ja kotiin päin! Koitat muistella, mitä sieltä jääkaapista löytyikään ja kehittelet jonkun suunnitelman samalla kun kyselet ja kuuntelet poikien tunnelmia päivästä. Pieni kävely terästää taas aivoja vähän.

Jos kotiin tultua erehtyy istumaan, ennen kuin alkaa touhuamaan niin siihen kyllä jämähtää. No kun ennemmin tai myöhemmin alkaa tehdä ruokaa, niin astiat löytävät pois koneesta (ellei herra A ole sitä jo tehnyt, kuten usein on, kiitos siitä!<3) ja likaiset tilalle. Ruoka valmistuu ja päästään syömään, usein ennen Pikku Kakkosta. Usein myös on niin, että A tekee ruoan jos mulla on joku koulutehtävä eikä lähipäivinä ole tiedossa A:lla vapaapäivää. No mutta, päästään kuitenkin syömään ja Pikku Kakkosen ajan teen koulujuttuja, usein myös saatan katsoa heidän kanssaan. Aivan ihanaa kun tuo 6-vuotiaskin vielä pyytää ja tulee mielellään syliin. Usein on molemmilla jaloilla oma poika. Vielä ne siihen sovussa mahtuu.

Pikku Kakkosen jälkeen ehtii vielä leikkiä. Ollaan pidetty aikasesta iltarytmistä kiinni, aikaiset aamut sujuvat jouhevammin kun takana on kunnon yöunet. Ja jää niille kouluhommille tai muille tai ihan vaan itselleni aikaa. Usein myös olen 21-22 nukahtanut. Aikamoisessa työssä meinaan aivot käyvät päivittäin. Tässä tekstissä ilmitulleiden koti- ja kouluasioiden lisäksi vielä kauppa-asiat, rahajutut, paperihommat, tulevat päivämäärät, välikausi- ja toppavaatteet, mitä tarvitaan, mistä voidaan luopua, mihin aikaan kukakin menee mihin, neuvolat, poliklinikkakäynnit, vanhempainillat... Tähän kun vielä jotain harrastuksia päälle ni voi morjes! Eipä siis ihme jos välillä väsyttää ja tuntee itsensä ylikuormitetuksi. Kesän alussa psykiatrinen sh:ni painotti, että vaikka nyt pärjään ilman lääkkeitä ja masennus selvästi väistynyt, niin ei voi tietää miten aivot toipuvat ja toimivat. Vielä ainakin ihan ok, kunhan muistaa syödä. Aamupala kasin aamuina unohtuu ja jää liian helposti ja niinä päivinä kuormitun herkemmin ja väsyn.

Tää aivojen kuormittuminen myös saa aikaan sen, että kokoan päässäni pitäis-asioiden listaa ja kun näiden jo suorittamieni juttujen päälle yritän sitä kaivaa, niin iskee jarrut päälle, niin henkiset kuin fyysisetkin. Ja kannan syyllisyyttä, kun en jaksakaan tehdä jotain. Etenkin siivota. Purkaa erinäisiä kasoja. Mut kokoajan parempaan suuntaan mennään, ehkä. Pikkuhiljaa jaksan imuroida enemmän ja toimia suunnitelmallisemmin täällä kotona. Meille perheenäkin kuitenkin tärkeetä, et mä vihdoin saisin sen ammatin ja pääsisin työelämään, niin vaikka syyllistän itseäni, ei A ole sitä tehnyt. On antanut mun rauhassa totutella. Ja jostain purkauksistani varmasti tietää, että ruoskin itteeni jo niin hänen ei sitä tarvitse tehdä. Olen onnellisessa asemassa, kun en voi osallistua keskusteluun aiheesta "kun mies ei osallistu kotitöihin".

Tällaista ajatuksen virtaa aivotyöstä ja jaksamisesta. Kuinka paljon teidän aivot kuormittuvat päivittäin, ootteko miettineet?


 Ihanaa syksyistä viikonloppua teille kaikille! :) 

 

lauantai 17. syyskuuta 2016

MITÄ KUULUU?





Opiskelu


Huh hei mikä syksy. 
Viikot saa aikalailla täysillä painaa ja päivät olla koulussa skarppina. Tällä viikolla taas ollut tosi mielenkiintoisia aiheita, mm. silmänrakenne sekä sydämeen liittyviä sairauksia. Kyllä varmaan täytyy vielä anatomian kirja ostaa omaksi. 
Päästiin me vähän askartelemaankin, kun tehtiin meidän puuhun sudenkorennot sekä ruskalehdet. Ihan kivaa vaihtelua siihen istumiseen ja kirjoittamiseen, vaikka nekin menee kun aihe on mielenkiintoinen! 
Meidän toinen ja viimeinen tenttikin on tulossa. Tenttipäivä äänestettiin ja se meni loppukuulle, kun lääkehoidon kurssi loppui viimeviikolla. Ei meitä ollu kun kaks, jotka ois halunnut tentin pidettäväksi mahd. pian, jotta pääsis vähän vähemmällä lukemisella. 
Mutta näillä mennää ja eiköhän siitä ny läpi luulis pääsevän..toivottavasti. 

Hemangiooma


Tällä viikolla oltiin Onnin kanssa lastenpolilla. 
Hänellä kun on huulessa se hemangiooma (mansikkaluomi, verisuonikasvain), johon hän on syönyt Propralia. Kontrollikäynti siis ja päätettiin nyt lääkitys purkaa kun niin hyvin se mansikkaluomi on pienentynyt. 
Mitään sivuvaikutuksia lääkityksestä ei ole tullut, mutta on se kuitenkin hyvä päästä edes tauolle siitä, ellei eroon lopullisesti. Sovittiin, että otan yhteyttä jos se lehahtaa uudelleen, mutta lääkäri uskoi sen olevan epätodennäköistä. Eipä näistä silti koskaan tiedä. Huuli on kuitenkin verekäs alue eli pieneneminen voi viedä enemmän aikaa. Nähtäväksi jää ja parasta toivotaan! 

Tavaran hävitys, kämppä kuntoon


Kovasti oon taas tavaraa, vaatetta lähinnä, karsinut. 
Omia lähti roskiin ja Konttiin, muutamia kirpalle ja pojilta myös sisävaatetta ja ulkovaatetta vein tänään kirppikselle (Pikku-Tiina, menkää ostaan!). Hinnat on järkevät ja sellaset, että ei luulis paljoo jäävän Konttiin vietävää. Nurkkiini en niitä enää kanna. On meille pieneksi jääneitä, en todellakaan kaikkea Einolta säästä, oma makuni muuttuu ja on se kiva Onnillekin saada uutta välillä. Sisävaatetta ois vielä aiiika iso kassillinen, saa tulla penkoon ennen kuin vien kirpalle täytettä, vink vink kaverit! 



Oon kyllä kaikinpuolin nauttinut tästä syksystä. Ihania ilmoja, puiden lehdet saavat värejä yhä enemmän, viikonloput on viikonloppuja, jotka eroavat arjesta ja saadaan olla vaan kun läksytkin on tehty samana päivänä kun ne on saatu! Unentarve on silti suurempi kuin kesällä, ihan selvästi aivojen käyttö lisää unentarvetta. ;) 

Niin, ja Einon ryhmässä jyllää nyt TÄITÄ ja Onnin ryhmässä toista kertaa KIHOMATOJA. Meiltä ei löydy kumpaakaan, vielä ainakaan ja toivoa sopii, että pysyvätkin poissa. 


Että sillasta meille, mitäs sulle kuuluu? :)


tiistai 30. elokuuta 2016

SYKSYLLÄ PELKO HIIPII PIMEYDESTÄ



Elokuu lähenee loppuaan ja syksy on jo ihan käsillä. Pikkuhiljaa puitten lehdet saavat kauniit ruskan värit  ja leijailevat syystuulten mukana maahan. Olen aina tykännyt syksystä, paitsi masentuneena.

Nyt syksy tuntuu uudelta mahdollisuudelta ja lähenevän pimeyden sijaan mietin, mitä kaikkea on tiedossa, mitä kaikkea positiivista se tuo mukanaan. Vaikka nyt tuntuu hyvältä, en tiedä mitä se lisääntyvä pimeys tekee saapuessaan mielelleni, aiemman masennuksen ja sen vaikutukset muistaen. Toivon, että jaksan enkä muserru sen alle. Onneksi on tuo koulu, joka vaikka nyt alkuun viekin taas voimia, niin antaa myös paljon. Aiheet ovat kiinnostavia ja opiskelu tuntuu mielekkäältä, motivaatio on korkealla. Kuitenkin pää on täynnä asioita; koulujuttuja, kotijuttuja ja kaikki pitäisi-asiat huohottaa niskassa. Välillä tuntuu, ettei saa kiinni ajatuksista tai tekemisistä, silloin mielummin leikkii lasten kanssa tai keksii muuta mielekästä tekemistä.

Muutamia aiempia syksyjä muistellessa koen, etten ole ollut täysin läsnä hetkessä. Muistukuvat näyttävät utuisilta enkä ihan hirveästi muista ellen katsele kuvista. Olen masennuksesta huolimatta koittanut nauttia kauniista luonnosta vaihtelevalla menestyksellä. Olen koittanut pitää yllä sitä osaa itsessäni, joka rakastaa syksyn värejä ja tuoksuja, saapuvaa talvea sekä joulua. Olen yrittänyt nauttia, koska olen ennenkin nauttinut. Yrittänyt pitää niitä viimeisiäkin lankoja minuudestani käsissäni ja edes leikkiä normaalia. Ne langat ovat edes jotenkin pitäneet mut kiinni elämässä ja totta kai, lasten takia. Millainen olisi jouluaatto, kun äiti vain makoili sohvalla ja jouluruoat jää nauttimatta. Pieniä asioita, mutta juuri niitä, jotka kuuluvat jouluun ja joiden avulla pysyy edes jotenkin hetkessä läsnä.

Syksy 2014 meni töiden loputtua psykiatrisella päiväosastolla. Joulusta en ilman kuvia muista näin äkkiseltään oikeastaan mitään.
Viime syksynä olin kotona, hain kouluun ja odottelin tuloksia. Kivoja asioita, mutta niitäkin jännitin ja etenkin tulevaa; miten selviän koulussa, jaksanko, mitä jos tälläkin kerralla tulee jotain, mikä estää valmistumisen? Valmistauduimme Tiian kanssa myös joulumyyjäisiin. Se oli mukavaa, mutta ehkä vähän stressaavaakin. Totesimme kumpikin, ettei kyllä kovin pian uudestaan siihen ryhdytä.

Masennuslääkityksen kanssa ei kovin hyvään tasapainoon päästy ja ne osaltaan varmasti ovat osa syy muistojen sumuisuuteen, ovathan ne kehon ulkopuolelta tulevia aineita, jotka vaikuttavat aivojen kemioihin. Jotain kuitenkin on tapahtunut, koska joulun aikaan tulee täyteen kokonainen vuosi ilman lääkkeitä. Viime joulu onkin pitkästä aikaa sellainen, josta muistan jotain ja josta nautin, OIKEASTI. Ja se tuntuu hyvältä!

Nyt kun olen päässyt taas asioiden tuntemisen ja asioista nauttimisen makuun pelkään, että ne viedään minulta. Pelkään, että joudun taas siihen tyhjiöön, jossa jo ihan tarpeeksi kauan tuli elettyä, tyhjiöön, jossa ei tunne mitään, mikään ei tunnu miltään ja ainut merkittävä asia, joka pitää pinnalla on lapset. Pelkään, että joudun taas roikkumaan niiden ohuiden lankojen varassa, yrittäen nauttia asioista, joista olen aina nauttinut. Pelkään, että taaskin se oikea nautinto jää kokematta.
Masennusta sairastaessa syksyt ovat olleet sairautta pahentavaa aikaa. Siksi tämä pikkuhiljaa hiipivä vuodenaika mua niin pelottaakin. En silti anna sille valtaa, että ne nautittavat asiat menee pelon takia ohi. Siksi kai aloinkin tätä postausta kirjoittamaan tänä aamuna, kun olin koululla puolituntia etuajassa. En oikeastaan ole tätä päivää ennen tiedostanutkaan, kuinka paljon pelkään, että syksy tuo mukanaan masennusoireet. Joten näin, minä pelkään ja se on ihan fine. Saan pelätä, olen ihminen. Nyt voin puhaltaa pelon ilmapalloon ja päästää sen taivaan tuuliin. Pitää luottaa. Nyt on aika. Ja mun vuoro nauttia syksystä, kynttilöistä ja lähestyvästä joulusta.

Koska jo keväällä jännitin, pelkäsin syksyn alkua, tietäen aikataulun olevan tiukempi, niin olen iloinen, että toistaiseksi olen pelännyt turhaan. Tunnen olevani ns. normaali (mikä nyt sitten on normaali?), erilaisia tunteita tunteva ihminen, joka käy koulussa ja pyörittää arkea vaihtelevalla menestyksellä.


Pelottaako syksy ja lisääntyvä pimeys teitä? Onko syksy teistä ihana vai pelottava? 

Mukavaa tiistaita kaikille! 



maanantai 22. elokuuta 2016

Loman bucket list - Miten kävi?



Alkukesästä minä ja muutkin postattiin omat kesäloman bucket listat blogiin. 
Nyt kun loma on ohi, niin kurkataas miten kävin, 
tuliko niitä rasteja listaan?

Katsotaan:

syö jäätelöä 

käy rannalla

matkusta:
Turkuun, 
Helsinkiin, 
ehkä muualle, minne?

käy Korkeasaaressa

ulkoile

lenkkeile

syö marjoja ja hedelmiä

mene metsään

makoile maassa

hellitä aikatauluista

koristele kalenteria

kuuntele musiikkia

katso:
Outlander (2 jaksoa enää tulossa!)
OITNB
+ Gilmore girls 

lue kirja tai kaksi (etenin sentään 
yhden kesken jääneen kanssa)

tee hiekkakakkuja

pelaa:
jalkapalloa ym. pihapelejä 
(frisbeegolf, pentaki, pallopelit)

näe ystäviä

grillaa

ota aurinkoa

käy elokuvissa

älä stressaa
hengitä syvään
NAUTI

Aika kivasti tuli rasteja, melkeen jokaiseen! Ja kyllä mä tästä kesästä nautin, yhdessäolosta ja ilmoista, ihmisistä!
En oikeastaan edes muistanut tätä listaa koko kesänä, niin tähän oli kiva palata ja huomata miten monta rastia sai merkata! 

Miten teidän kesä meni? 



sunnuntai 21. elokuuta 2016

ARKI - uhka vai mahdollisuus?

Ensimmäinen arkiviikko takana. Pojat aloittivat hoidossa maanantaina 8. päivä ja mulla koulu alkoi 11. päivä, mutta tää viikko oli ensimmäinen varsinainen arkiviikko. Meidän loma meni tosi kivasti! Käytiin rannalla, ulkoiltiin, käytiin Turussa ja nautittiin olosta. Ihan tavallisista asioista. Juhannuksena valvottiin ja muutenkin elettiin lomarytmissä. Koska A hankki meille auton, päästiin myös monen monta kertaa Yyteriin rannalle ja Kalloon katsomaan tyrskyjä.



Ensimmäinen kesä pitkään aikaan kun itsekin nautti ja pääsi lomamoodiin. Ja muistankin jotain! Ja aiempaan muistamattomuuteen vaikutti masennus, joka on nyt kyllä oikeesti selätetty. Että aikamonta ruksia saa kesän bucket listiin laittaa!



Miltä arki tuntuu?


Arki tuntuu hyvältä. Loman loppua kohden aloin jopa odottaa koulun alkua. Tein mikrobiologian työkirjan loppuun ja järjestelin Happy Planneria, piirsin viikkoaukeamille lukujärjestykset ja nyt mietin miten ne saisi aina kivasti koristeltua. Jotenkin mun jutut aina leviää käsiin suuruuden hulluudessa!



Koulua on ollut nyt tosiaan seitsemän päivää ja tuntuu kuin ikuisuus oltais jo käyty. Syksyn aihe on hoito ja huolenpito, tuleva työssäoppiminen suoritetaan vanhusten parissa; palvelukodissa tai kotihoidossa. Lääkelaskut alkoi 12. päivä perjantaina ja tän viikon perjantaina suoritin laskintentin, jossa oli neljä tehtävää. LÄPI meni! Oon niin yllättynyt ja iloinen, että nyt hanskaan nämä. Silloin AMK:ssa ei ollut kyllä toivoakaan enkä päässyt läpi millään.



Einolla alkoi torstaina esikoulu! Ekalla hoitoviikolla hän ihmetteli kun ei se alkanutkaan, joten odotettu juttu oli. En saata käsittää, että ens syksynä tuo muru menee kouluun. Eskari on kuulemma tuntunut hyvältä ja kysyin tuossa Einolta mitä hän haluisi oppia eskarin aikana. "Solmimaan kengännauhat ja lukemaan!" Eli katsotaan kuinka käy.



Onnillakin päiväkoti alkanut kivasti. Eilen aamulla toitotti, että mennään päiväkotiin, mutta kelpuutti hän pari vapaapäivääkin.
Hän on ulkoillessa ajellut mopolla eli potkupyörällä. Menin alkuviikosta hakemaan poikia niin siellä se huristeli menemään kuin vanhatekijä. Kesällä ei homma tahtonut omalla potkupyörällä sujua, mutta nyt on sillä kuljettu päiväkotimatkat.
Kesän aikana Onnin puhe on edistynyt ihan huikeesti! Päiväkodissakin ihan yllätyttiin miten Onni on kesän aikana kasvanut ja kehittynyt. Käytetään silti joitain tukiviittomia ja opetus myös käytetään loppuun. Tukiviittomien käyttöä ei suositella lopetettavan kertalaakista vaikka puhe alkaisi sujua. Onnilla vielä omat haasteensa kuitenkin. Ei esimerkiksi suostu sanomaan sanoja, jotka hänestä tuntuvat vähänkin vaikeammilta. Mutta pääasia, että kehitystä on tapahtunut ja tapahtuu!

Tiedossa on rankka mutta antoisa syksy opintojen suhteen. Siihen kun yhdistää lapsiperhearjen päiväkotisäätöineen, niin on siinä haastetta.
Onneksi on arjen helpottajia, esimerkiksi Prisman kauppakassi palvelu, joka viime viikollakin toi meille neljä kassillista ruokaa kotiin. Sen käyttö järkevöittää ostoksia, kun ei tarvitse väsyneen nälkäisenä haahuilla kaupassa sekä suunnitelmallisuus paranee ja tulee mietittyä viikon ruokalistat valmiiksi. Heräteostoksilta välttyy myös! Suosittelen!



Näin on meidän arki ja syksy alkanut.
Mites teillä, tykkäätkö arjesta vai olisiko loma saanut vielä jatkua? :)

Mukavaa sunnuntaita kaikille!


tiistai 9. elokuuta 2016

Ensikoti - tukea vanhemmuuden alkutaipaleelle

Facebook muistutti minua tuossa edellispäivänä tärkeästä tapahtumasta ja sain idean postata teille millaista oli asua vanhemmuuden ensikuukaudet Turun ensikodissa.

Elokuun kuudentena päivänä, vuonna 2010, eli kuusi vuotta sitten, nukuimme Einon kanssa ensimmäisen yömme omassa kodissa. Se oli jännittävää ja ihanaa. Sitä ennen olimme asuneet Turun ensikodissa, jonne olimme viikko Einon syntymän jälkeen kotiutuneet. En antanutkaan vauvaani adoptioon, vaan ystäväni rohkaisemana otin askeleen tuntemattomaan, vanhemmuuteen, pienen pojan äitinä.
Omahoitajamme haki meidät, meillä mukanamme lahjaksi saatuja nuttuja, erään kätilön lahjoittamia vaatteita sekä kasa vanhoja vauvalehtiä. Silloin jännitti myös. Eino-vauva lainakaukalossa ajoimme lyhyen matkan ja saavuimme perille. Hissillä ylös ja pääsimme omaan asuntoomme. Pieni yksiö, jossa sänky minulle ja pinnasänky vauvalle, hoitopöytä ja kaapit vaatteille. Äiti toi minulle vaatteita luotaan, tietokoneen ja puhelimen laturin.
Se kevät ja kesä oli lämmin ja helteinen.




Turun ensi- ja turvakoti ry on 1945 perustettu yhdistys, joka kuuluu alueellisena jäsenyhdistyksenä Ensi- ja turvakotien liittoon. Yhdistys on perustettu tukemaan avioliiton ulkopuolella synnyttäviä äitejä tarjoamalla asumispalvelua ja sosiaalista tukea. Aikojen muuttuessa, palveluvalikoimaa on muutettu vastaamaan aikakauden tarpeita. (www.tuentu.fi/turun-ensi-ja-turvakoti-ry)

"Turun ensikoti tarjoaa ympärivuorokautista, yksilöllistä ja vahvaa tukea vauvaperheille. Apua voi tarvita perhe, jolla on puutteita arjen taidoissa, vauvan ja vanhemman välisessä vuorovaikutussuhteessa tai vauvan hoidossa. Vanhempien nuori ikä ja/tai mielenterveysongelmat voivat aiheuttaa myös tuen tarvetta. Ensikotiin tulosta sovitaan oman sosiaalityöntekijän kanssa. Turun ensikodissa on seitsemän perhepaikkaa." (www.tuentu.fi)



Enskassa, kuten paikkaa tuttavallisesti kutsutaan, on jokaiselle siellä olevalle perheelle huoneet, seurusteluhuone, parveke sekä henkilökunnan toimisto ja askarteluhuone. Henkilökuntaa on paikalla 24/7 ja jokaisella on omahoitaja, jonka kanssa voi jutella asioista ja hänen kanssaan käydään myös läpi turvaverkostoa ja muita käytännön asioita. Hän tukee ja ohjaa vauvan hoidossa ja suhde on luottamuksellinen. Muidenkin ohjaajien kanssa siellä ollaan tekemisissä. Itseäni yksi auttoi ompelujuttujen kanssa, toinen opasti vauvahierontaa ja sain jopa itsekin hierontaa, kun vasen kylkeni meni totaalisesti jumiin kanniskeltuani Einoa vain sillä puolella. Henkilökunta voi myös sovittaessa hoitaa vauvaa, kun äidillä on esim. jälkitarkastus tai muita virallisia käyntejä, jonne mielellään menisi ilman vauvaa. 
Enskassa asumisen aika vaihtelee perheittäin tuen tarpeen mukaan. Minimissään aika on kolme kuukautta ja siitä se vaihtelee jopa vuoteenkin. Tarvetta kartoitetaan säännöllisesti.




Enskassa aamut alkavat n. klo 9 yhteisellä kokoontumisella, jossa käydään perheiden päivän suunnitelmat läpi, jotta henkilökunta tietää, missä kukakin on ja milloin heitä odottaa takaisin. Kulkemista ei ole suuremmin rajoitettu, mutta pääsääntöisesti klo 20-21 olisi suotavaa tulla takaisin, jotta saadaan illat rauhoitettua. Itse en tätä kokenut mitenkään erityisen rajoittavaksi, eipä vauvan äitinä suuremmin iltamenoja ollut. Kerran käytiin äidin kanssa elokuvissa ja sen jälkeen yksillä, mutta sitten jo alkoi ikäväkin painaa. 
Enskassa oli myös yhteistä tekemistä ja me esimerkiksi kävimme Linnanmäellä, Raisiossa eräällä hevostallilla ratsastamassa sekä Kuralan kylämäessä. Laulettiin me myös karaokea!







Muiden perheiden kanssa aloin aika pian tulla tutuiksi. Koska Enskassa on yhteinen seurusteluhuone ja siellä on talon ainut televisio, niin juttua alkoi pikkuhiljaa tulla. Myös ryhmäkokoontumiset auttoivat pääsemään alkuun. 
Itselle jäi kavereiksi kaksi perhettä, toinen myös yksinhuoltaja, jolla melko samanikäinen poika kuin Eino ja perhe, jossa n. kuukauden nuorempi tyttö. Yhteydenpito tosin Poriin muuttamisen myötä jäänyt vähemmälle, mutta jonkun verran Facebookissa välillä kirjoitellaan, tai ainakin kuvia kommentoidaan. 

Enskassa monet itkut tuli itkettyä ja naurut naurettua. Kiitollisena muistelen tuota aikaa. Henkilökunta oli mieletön ja he antavat uskomattoman panoksen siellä asuville perheille!






Lue lisää:
Turun ensi- ja turvakoti
Kaksplus 12/2010 Tästä linkistä pääset Kaksplussan tilaajana lukemaan arkistosta musta ja Einosta tehdyn jutun.

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Helpot ja nopeat sämpylät

Kesä meni lomaillessa ja blogikin hiljeni hääpostauksen jälkeen. Heinäkuu on lopuillaan ja ensimmäiseksi haluan jakaa kanssanne tämän ohjeen. Täydelliset sämpylät aamupalapöytään helposti ja vaivattomasti!


TAIKINA

9dl sämpyläjauhoja
1dl vehnäjauhoja
1tl kuivahiivaa
suolaa
1rkl siirappia
2rkl öljyä tai voita
5dl haaleata maitoa



1.  Sekoita kuivat aineet keskenään.
Sekoita siirappi ja öljy/voi haaleaan maitoon ja lisää jauhoihin.
Sekoita tasaiseksi, peitä kulho ja laita jääkaappiin n.12 tunniksi.


2. Ota taikina huoneenlämpöön tuntia ennen leipomista.
Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.
Kumoa taikina leivinpöydälle, ripottele pinnalle jauhoja. Jaa taikina kahteen osaan.
Muotoile tangoiksi, käytä jauhoja apuna.
Leikkaa tangoista paloja ja pyörittele/muotoile ne kevyesti.
Nosta pellille ja paista uunissa 20.25min.



Nauti uunituoreista sämpylöistä! 





LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...