Kaksplus.fi

perjantai 28. elokuuta 2015

Kuulumisia ja kerrossänky pohdintaa

Elokuu on lopullaan ja syyskuu ihan nurkan takana.

Kovasti bloggaajakollegat kirjoittelevat syksyn uusista arjista ja päiväkotien aloituksesta. Meillä arki rullaa samaa tahtia vielä toistaiseksi. A:lla jatkuu työt ja ensi viikolla jään inttileskeksi kun hän lähtee kertausharjoituksiin. Syyskuu menee odotellen. Hain työvoimakoulutukseen, jonka haku päättyy 3.9., puolessa välissä kuuta järjestetään haastattelut ja tieto pääsystä tulee viimeistään viimeinen päivä. Pojilla alkaisi päiväkoti 5.10. jos pääsen koulutukseen, jos en pääse Einolle on tarjolla puolipäiväinen paikka. Onnille ennen kolmen vuoden ikää ei läheisestä pk:sta ole puolipäiväistä paikkaa tarjota ja avoimeen kerhoonkin vaaditaan päiväkuivuus vaikka muuten olisikin reipas kerhoilija. Eli vähän tällaista välitilassa vellovaa fiilistä, kun ei ole mitään varmaa vielä.

Odotellaan myös Onnille puheterapia aikaa. Tällä viikolla tuli kirje, että jonossa ollaan ja saatiin vielä kattavampia ohjeita puheen ja kielen kehityksen tukemiseksi. Eilen saatiinkin Onnilta ensimmäinen kahden sanan lause: "Auto ajaa!" Sitä ilon tunnetta mikä sydämessä läikähti! Leikittiin siis autolla ja pyysin toistamaan perässä, että auto ajaa. Eiköhän se tästä. Selvästi kyllä valikoi mitä sanoo, vähänkin vaikeampi sana niin pudistaa päätä.

Syys- ja talvivarusteet on pitkälti hankittuna. Saappaat puuttuu ja Einolta talvikengät. Onnille taitaa löytyä sopivat Einon jäljiltä kun olen säästänyt. Eli voiton puolella ollaan näissä asioissa! Niistä enemmän erillisessä postauksessa.

Kerrossänkyä olen myös metsästellyt pitkin verkkokauppoja ja Face-kirppiksiä, tori.fi ja huuto.net myös koluttu sen sata kertaa läpi.

Tässä joitain lemppareita:


kuvat: ikea, liisa pieni, flexa

kuvat: muurame, unipuu



Tällaset miellyttäis eniten silmää. Valkoinen puinen olisi eniten mieleen.
Liisa pieni kerrossänky olisi ehkä paras pienen kokonsa vuoksi, joten se sopisi helposti kummallekin seinälle poikien huoneessa. Eli pystyisi edelleen vaihtamaan järjestystä kun inspiraatio iskee. ;)

Millaisia kerrossänkyjä teiltä löytyy? Mitä suosittelisit?






torstai 20. elokuuta 2015

Blogipäivä Tampereella

Viime lauantaina oli kiva päivä. Aamulla lähdettiin juna-asemalle ja otettiin suunta kohti Tamperetta.



Luvassa oli päivä Kaksplus blogiyhteisön bloggaajien kanssa. A ja pojat olivat mukana. He kävivät Pikku kakkosen puistossa ja kiertelivät kaupungilla sillä aikaa kun nautin olostani Holiday club kylpylässä Lapinniemessä.



Tilaisuus alkoi maljan kohotuksella järjestäjille ja päivälle, meille.




Ensin luvassa oli Baby style lastentarvikeliikkeestä Niinan ja Elinan esittely. Heillä oli mukana tuotteita ja ihastuin Done by deer -tuoteryhmään. He olivat myös koonneet goodie bagin, josta löytyi Sophie kirahvin tuotteita sekä Done by deer-tuotteista seeprapehmo, aivan ihana!








Välissä tarjoiltiin kahvia ja pikkumakeaa sekä hedelmiä.





Lopuksi ehkä odotetuin osuus, valokuvaukseen ohjeita ja neuvoja Visual Rama:n Raisan opastuksella. Sain tosi paljon irti, aivan aloittelija kun olen! Rento ja mielenkiintoinen parituntinen vierähti nopeasti.



Hyvin antoisa päivä ihanien naisten kanssa!

Kotiinviemisiksi saatiin kassillinen tavaraa. Kuvasta puuttuu painavin, eli nestemäinen pyykinpesuaine Ole hyvä:ltä. Heiltä oli kosmetiikkatuotteitakin. Suklaat on jo maisteltu ja smoothietkin pojat pistelivät parempiin suihin. Holiday Clubiltakin saatiin tossut ja kynsilakkaa.




Vielä jotain pientä teille lukijoillekin. Saimme Suklaatilalta uudesta tuoteperheestä maistiaiset. Sarkapalat on uusi tuoteperhe, josta löytyy monta jännittävää makua. Saatiin jaettavaksi teille lukijoille koodi, jolla saatte ilmaisen Sarkapalat-suklaan heidän verkkokaupastaan.

Osoitteesta frookynanherkku.fi löytyy tuotteet ja tilatessa lisäät kuponkikoodin bloggaajapäivät sekä valitset toimitustavaksi kirjeposti 2lk.

Eilen tilasin A:lle chilisuklaan ja se saapui jo tänään. :)

Makoisia hetkiä,



Lue blogipäivistä lisää:

Kun äiti kelaa
Frutti Di Mutsi
ihana karmea
Kasvukausi
MiruMaru
Lastenhuoneenkapina
Höpsöä pientä
Big Mama's
Äiti on vihannes
My miracel X girl


Yhteistyössä:



perjantai 14. elokuuta 2015

Elokuu ja kuulumisia

Niinpä se kesä on mennyt. Yhdessä hujauksessa! Enemmän ja vähemmän sateisena. Ainakin A:n loma on ollut lämmin ja kesäinen. Yksi viikko sitäkin jäljellä. Blogi on jäänyt sivuun. Ollaan käyty Turussa ja laivalla. Viime viikolla kävin anopin kanssa metsässä ja lauantaina näin ihania blogikollekoita Tampereella. Siitä olette varmaan lukemeetkin muista blogeista. Itselläkin postaus työn alla. Kuvatkin edelleen kamerassa, hups!




Sunnuntaina olin kuumeessa ja neljä päivää oli korva lukossa, mutta elämä voittaa. Maanantaina, tiistaina kuten tänäänkin on kummityttö ollut hoidossa. Tuossa hän tuhisee päiväunilla ja itse näpytän tätä postausta. Vielä huomenna saan nauttia hänen seurastaan.

Tiistaina käytiin Kirjurinluodolla puistoilemassa. Nähtiin Mira ja hänen miehet sekä törmättiin kummipoikaani. Hän oli yökylässä isovanhemmillaan, niinpä Eino ja Topi menivät omia teitään ja me muut hengailtiin omaan tahtiin.

Tiistaina oli myös Onnin 2,5-vuotisneuvola, jonka varasin puheen kontrolloimiseksi. Puheterapeutille lähti lähete ja nyt jonotellaan aikaa. Sillä välin lisätään lukemista ja koitetaan olla ymmärtämättä niin helposti.

Ja hei ihan mahtavaa, että hiljaiselosta huolimatta olette käyneet vierailenassa blogissa! Nyt 100 kirjautunutta lukijaa, ihan mahtavaa! Tätä pitää juhlia teidän kanssanne, ehkä jokin pieni arvonta..

Mutta siis palataan pian uusin jutuin.

Mukavaa perjantain jatkoa :*



LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...