Kaksplus.fi

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Kesäkuun toinen viikko - kuulumisia ja pieni katsaus elämäntaparemppaan

Toinen viikko kesäkuusta lopuillaan ja aika samoin päivät on kuluneet kuin viimeksikin. Eino kerhoon ja sillä välin Onnin kanssa jotakin. Askeleita on kertynyt viikossa 89630, aika hyvin. Hommasin aiemmin keväällä Polar Loopin ja se on toiminut hyvin motivaattorina nyt. 






Kävin silloin toukokuussa ravitsemusterapeutilla ja tää homma alkoi sillon 19.5. eli melkein neljä viikkoa sitten. Tähän asti on ollut hakemista ja itsensä voittamista. Ruoka-aikojen säännöllistämistä ja terveellisempien vaihtoehtojen valitsemista. Mutta olen mä herkutellutkin. Nyt on lähtenyt -6cm vyötäröltä ja painoa oli poissa tasan kilo. Olen erittäin tyytyväinen. Joku ajattelee et joo joku kilo kuukaudessa, ei tunnu missään. Mutta voin kertoo et kyllä kuule tuntuu! :D Ja hyvältä tuntuukin. Sillä mun ei ole tarvinnut kärsiä ja mennä hampaat irvessä. Olen saanut rauhassa kuunnella itseäni ja oloani. On tuntunut hyvältä valita omena karkin sijaan. Tänään kyllä A toi mulle Sirkuaakkosia ja nyt mua ällöttää ne yli kaiken. Liikuntaa on tullut väkisinkin kun on täytynyt viedä Eino kerhoon ja hakea. Sillä välillä ollaan joko pyöritty kaksin kaupungilla tai sitte käyty A:n vapaa päivinä välissä kaupassa ja kotona. Yhtenä päivänä käytiin Janeten kanssa heittämässä 4kilsan lenkki. Askeleita kertyi sinä päivänä yli 21 000.
Mutta niin mulla on nyt aika hyvä olo. Ja tämä tahti kaikkineen haiskahtaa elämäntapamuutokselta, oikeasti. Ilon kautta!





Aurinkoisia päiviä on tällä viikolla riittänyt ja olen rintakehäni polttanut. Vaikka on tuulista ja viileää ollut, niin kyllä olen tästä kesästä jo nauttinut.
Tänään taas satoi vettä, mutta ei se mitään. Käytiin mummulassa viettämässä kiva päivä. Eikka tosin normaalia levottomampi. Ollut tukkoinen ja räkäinen pari päivää, liekö korvatulehdusta puskemassa. Toivottavasti ei!

Huomenna alkaa uusi viikko ja mä oon odottanut jo jonkun aikaa tätä nimenomaista viikkoa! Turku kutsuu! Ekat suunnitelmat valmiina ja heti keskiviikkoiltana tiedossa treffit Tiian kanssa; syömään ja leffaan. Ja sunnuntaina kummipoikaa perheineen tapaamaan. Muuten on näkemisistä ollut puhetta, isketäänhän loputkin lukkoon. Juhannus menee porukoilla ja olen aikeissa leipoa kakun sekä kokeilla Äitylit-fbryhmässä (jep :D ) bongaamaani jäätelöohjetta.

Nyt OITNB pariin. Mukavaa sunnuntai-iltaa ja toivotaan lisää kesäisiä päivä sekä aurinkoista juhannusta tulevaksi!






1 kommentti:

  1. Hienoa, että uusi ruokavalio sekä liikkuminen on tuntunut hyvältä! :) Aurinkoista kesää!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...