Kaksplus.fi

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Facebook-ryhmät, hyvä vai paha?

Kuulun Facebookissa moneen ryhmään. On kirppareita merkeittäin ja alueittain sekä ryhmiä ajatusten vaihtoon ja vertaistukeen. Jälkimmäisistä aion nyt kirjoittaa, omasta näkökulmastani, mitä olen kokenut ja lukenut.



Facebookin hausta voi löytää monia erilaisia ryhmiä asiasta kuin asiasta. Kannatetaan vertaistueksi, kootaan yhteen samanhenkisiä tai samaan porukkaan kuuluvia.
Itse kuulun moniin ryhmiin. Enimmäkseen listalla on vertaistukiryhmiä: painonhallintaan, masennukseen, lasketut ajat samassa kuussa eli helmikuisten äidit ja on meillä Kaksplus-bloggareillakin oma ryhmä sekä yh-äideistä (entisistä ja nykyisistä) muodostunut ryhmä ystäviä. Osa näistä on tiiviitä, suljettuja. Osa on hiljaisia ja osassa uusia aloituksia ja ketjuja päivittäin. Joko aiheesta tai aiheen vierestä. 

Kaikissa ryhmissä on oma dynamiikkansa ja aina alkuun (sekä vähän myöhemminkin) ryhmän hioutuessa sattuu asioiden törmäyksiä ja ryhmäkoko pienenee. 
Facebook-ryhmissä on paljon piileviä, huomaamattomia asioita, jotka vaikuttavat paljon. Vähän niinkuin ihmisen elekieli tukee keskustellessa. Päällimmäisenä kirjoitettu teksti, johon ei voi liittää elekieltä eikä äänensävyjä tueksi. Jokaisella on oma tyylinsä kirjoittaa, ilmaista itseään. Yksi käyttää hymiöitä, toinen taas ei ollenkaan. Alkuun kun ei tunneta kunnolla, nämä asiat vaikuttavat erityisen paljon ja loukkaannutaan herkästi kun ymmärretään väärin miten jokin asia on tarkoitettu, sen mukaan miltä se näyttää. Kunhan tutustutaan tekstiä osaa tulkita niin, ettei se mene tunteisiin niin herkästi, neutraalisti.

Ylitulkinta ja rivien välistä lukeminen on niitä asioita, joihin lukija voi itse vaikuttaa. Alkuun se on vaikeaa, mutta harjoittelemalla ja itseään hillitsemällä siihen harjaantuu. Itseasiassa nopeammin kuin kasvotusten käydyissä keskusteluissa, mutta kun osaa hillitä tunteella lukemista se edesauttaa hillitsemään tunteella kuuntelemistakin. Olen itse tämän huomannut, kun olen aina ollut kovasti herkkä ottamaan itseeni ja nostamaan marttyyriviitan niskaani. Voin sanoa, että olen oppinut siitä jo hyvin pois! Itselläni on pitkä tausta irccaajana ja siellä tuli provosoiduttua ja loukkaannuttua milloin mistäkin aiheesta ja trollien provoiluista. Vasta Facebookin myötä aloin oppia siitä pois, kun siellä ollaan omilla kasvoilla ja pysyy mielessä se, että toinenkin on oikea ihminen. Tosin se tuppaa välillä, joillakin unohtumaan tunteen purkauksissa. Eikä aina voi eikä pysty hillitä tunteitaan, eikä tarvitsekaan. Mutta toisten huomioonottaminen on tärkeää. Keskustelussa kuin keskustelussa. Voi aiheista puhua kärkkäästikin, kyllähän kasvokkainkin voidaan väitellä ilman, että vihoitellaan loppuelämä. 
Draama kuuluu elämään, väistämättä niitä syntyy pienissä ryhmittymissäkin. Jokaisessa ryhmässä, johon kuulun on käyty omat kuvionsa läpi. 

Mitä näistä ryhmistä sitten saa?

Voi, vaikka mitä! Ihan jopa ystäviäkin. Kaikkia ei tule ehkä nähtyä oikeasti, mutta kyllä voin Facebookin välityksellä käytyä kanssakäymistä kutsua ystävyydeksi. Tapaamiset näiden ihmisten kanssa antaa myös paljon, kun ollaan alkuun jo tutustuttu ja jaettu asioita netin välityksellä.
Kaksi vuotta helmikuisten äitien kanssa samassa ryhmässä, on hionut meistä tiiviin, päivittäin aktiivisen ryhmän. Vielä useampi vuosi tuossa tähdellisten (yh-äidit, ent. ja nyk) ryhmässä ja samoin se on tiivis ja aktiivinen. 
Blogia olen kirjoittanut neljä vuotta ja nyt KaksPlussan yhteisöön liityttyä olen ns. löytänyt paikkani blogini kanssa. Nyt mulla on vierellä porukka, jotka miettivät omista blogeistaan samoja juttuja kuin itse omastani, pohtivat blogin paikkaa yhteisössä ja blogimaailmassa sekä aiheita, joista kirjoittaa. Yhteisö on vasta alussa, alle puoli vuotta oltu pystyssä. Sama fb-ryhmän kanssa. Ei tunneta toisiamme, pitäisi muistaa antaa aikaa itselle ja muille. 

Mun kokemukseni Facebook-ryhmiin kuulumisesta on hyvä. Joitain asioita saa paremmin itsestä irti kirjoittaen ja saa ajatukset jäsenneltyä. 
Eikä pelkästään se mitä saan, vaan mitä voin itse ANTAA! Vertaistukea, tsemppejä, oman näkemykseni asioihin, se on rikkaus.

Sitähän sanotaan, että kun naiset ryhmittyy niin ne repii toisensa kappaleiksi, nainen on naiselle susi jne. Joukkoon mahtuu usein niitä, jotka myrkyttävät ilmapiirin. Jostain syystä jauhaa seläntakana asioista, jotka pitäisi sanoa suoraan oikeassa paikassa, jotta niihin voisi puuttua ja muuttaa. Selän takana jauhamisella vain paisuttaa negatiivisia asioita, kunnes ne jotain kautta räjähtävät ilmoille tavalla tai toisella. Onneksi näiden räjähdysten jälkeen on asia (edes jotenkin) sovittu ja elämää jatkettu. 

Nyt paistaa aurinko, joten lounasta napaan ja pihalle! 


Kuulutko sinä Facebook-ryhmiin? 




Seuraa:


2 kommenttia:

  1. Hyvä postaus! <3
    Kuulun muutamiin ryhmiin ja toistaiseksi olen ollut tyytyväinen. :)

    VastaaPoista
  2. Upeita ajatuksia!
    "Eikä pelkästään se mitä saan, vaan mitä voin itse ANTAA! Vertaistukea, tsemppejä, oman näkemykseni asioihin, se on rikkaus." - Tuossa mielestäni kiteytyy juurikin se, että SINÄ olet oivaltanut ryhmissä olemisen hienouden ja juuri noin sen pitäisikin olla. Aina on niitä susia ja niitä "uhreja" (hipsukat tarkoituksella, ne "uhrit" tietää kyllä mistä "uhreista" puhutaan) mutta kun oma asenne on kohdallaan, sillä pötkii pitkälle - muutkin :)

    Itse kuulun vain pariin ryhmään ja avoimin mielin, positiivisesti ajatellen mennään eteenpäin vaikeissakin asioissa :)

    Ihanaa viikkoa, halauksia ja aurinkoa! <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...