Kaksplus.fi

maanantai 22. joulukuuta 2014

Helsingissä 12.-14.12. ja eka junamatka








Tää postaus odottanut kirjoittajaansa viikon! Jotenkin ihmeessä häsläämisessä mennyt viimeviikko. Lahjoja metsästetty ja piparit leivottu!

No mutta asiaan. Viikko sitten vietettiin viikonloppu Helsingissä veljeni luona. Saavuimme perille illalla ennen kahdeksaa. Kävimme kaupungilla Stockan ikkunat tsekkaamassa ja illan nukkumaanmenot venyi, mutta aamulla ajoissa hereillä ja suunnattiin kaupunkiin. Kierrettiin torit, lounaalla käytiin nepalilaisessa ja Kaapelin joulussa tavattiin ihka elävä Joulupukki! Päivä meni nopeasti ja olen niin ylpeä pojista kun jaksoivat koko päivän ilman kiukkuja! Sunnuntaina otettiin suunta junalla Turkuun. Nähtiin mamma ja pappa, oltiin yötä kummipoikani Topin luona ja maanantaina vielä nähtiin mummo sekä Iida poikiensa kanssa. Kotiin saapui hiukan väsynyttä sakkia. Väsyneitä, mutta onnellisia! 
Nyt me ollaan Turussa. Tultiin eilen ja kävin heti illalla Tiian kanssa syömässä ja leffassa. Aina sitä iloisesti hämmästyy miten juttu vaan jatkuu ja yhteys säilyy vaikka välissä olis miten pitkä aika viimenäkemästä! Kiitollinen olen niistä ystävistä, jotka ovat matkassa pysyneet <3

Annieweliinan blogissa on kiva jouluhaaste, siihen tartun seuraavaksi! 

Kaksi yötä jouluun!! 😍


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...