Kaksplus.fi

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Ensimmäinen adventti (viimeinen osastoviikko ja diy-joulukalenteri)

Viimeinen osastoviikko takana. 

Ollaan:
Katseltu maisemia, aloitettu elämän ensimmäinen villasukka, silitetty ponia, ihasteltu jouluikkunaa, vietetty adventtia ja poikien joulukalenteri valmiina starttaamaan aamulla!








Tänään on ensimmäinen adventti. Marraskuu päättyy ja samalla myös osastojakso. Tunnelmat ovat odottavan jännittävät. Muutosta parempaan on tapahtunut ja tuntuu, että tosissaan on lääkityksestä ja osaston ryhmistä saanut apua. Alkava viikko on suunniteltu ja ylöskirjattu. Ihan jotta pääsisin helpommin kiinni rutiineihin. Arkisiin asioihin, jotka normaaliolosuhteissa sujuu kuin itsestään. Pojat jäävät kotiin kanssani. Eino aloittaa kerhossa, johon huomenna mennään tutustumaan. Maanantaisin on perhekerho ja Einon oma ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin ja perjantaisin. Ajattelin näihin päiviin sijoittaa siivoukset.

Kulunut viikko meni ammentaessa kaikki ajatukset ja neuvot tulevaan. Osastolla on vallinnut hirmu hyvä henki meidän asiakkaiden kesken, mutta myös henkilökunnan kanssa. Keskustelua on käyty ja naurettukin. Porukka, jossa jokainen pystyy samaistumaan toisen tuntemuksiin, jossa kukaan ei vähättele toisiaan, jossa voi olla ihan omaitsensä. Porukka, joka on lähellä mutta tarpeeksi kaukana jotta voi avautua ja tietää juttujen jäävän niiden seinien sisälle. Ei sillä, ettenkö arvostaisi ja luottaisi ystäviini, todellakin olen kiitollinen heiltä saamastani tuesta ja teidän lukijoidenkin tsemppaavat kommentit, kiitos niistä. Vertaistuki on aina vertaistuki ja todella korvaamatonta, oli kyseessä äitiys, masennus tai mikä vaan. Itse olen todella tyytyväinen, että lähdin tuolle jaksolle. 
Pääsen lopetuksesta huolimatta osallistumaan musiikkiterapiaan tiistaisin ja kerran viikossa näen hoitajani polin puolella. Tuleva tapaaminen on keskiviikkona ja A:n äiti lupasi silloin katsoa poikia. Viikonlopunvietto alkoi omalta osaltani jollain ihmeen mahapöpöllä ja lauantaina tuli mamma Turusta kylään. Tänään käytiin onnittelemassa Siiriä ja lapsilla oli taas mukavaa! 
Huomenna illalla päästään katsomaan poikien päiväkodin joulujuhlaa! Kummankin ensimmäiset. Tippalinssissä jo valmiiksi!

Nyt hyvät yöt ja mukavaa alkavaa viikkoa!

:*


2 kommenttia:

  1. Taas hyvin positiivinen postaus, ompa mukavaa lukea että osastojaksosta on ollut sinulle apua! :) Ihanaa joulunaikaa sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa joulunodotusta teillekin! Kiva että fiilikseni välittyvät lukijoille asti! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...