Kaksplus.fi

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Äidin masennus

Nyt on kulunut viikko uuden lääkkeen aloituksesta (nyt siis Citalopram 40mg ja Voxra 150mg, lisäksi kohtauslääke paniikkikohtauksiin Opamox) ja sivuoireita on ollut jonkunverran. Ne ovat olleet kuitenkin siedettäviä, ei mitenkään rajoittavia ainakaan. Suuta on kuivannut, levoton olo, iltapäivällä iskevä huono olo sekä taustalla tuntuva lievä päänsärky. Ärtymys on ollut ainut selvästi häiritsevin oire, mutta sekin osittain oli PMS:ää ja on nyt lieventynyt. Aina herätessä kun avaan silmät, vaikka väsyttäisi, on vireystila ollut korkeampi. Hoitajani sanoi keskiviikkona, että on hyvä kun on oireita, tiedetään lääkkeen purevan. Olojen pitäisi muutamassa viikossa hellittää.
Olen potenut huonoa omatuntoa (niinkuin aina ja kaikesta) tuosta ärtymyksestä. Välillä en ole kestänyt yhtään ylimääräistä häsläämistä. On myös tuntunut, ettei huonoimpina hetkinä ole poikiin mitään otetta! Että olen menettänyt kykyni laittaa rajat ja oma turhautuminen purkautuu äänen korotuksena joka taas ei auta tilannetta. Puhuin tästäkin keskiviikkona ja kuulemma lapset käyttävät sumeilematta hyväksi tilanteet, jolloin vanhempi ei ole vahvimmillaan. Ollaankin nyt neuvojen mukaan käyty ulkona päivittäin vaikka vain kävelemässä. Sisällä seinät ovat vastassa kaikilla ja tunnen itseni rauhallisemmaksi ulkona. Jotenkin kaikki tuntemukset ym. voimistuu kun neljä seinää ovat rajoittamassa.


Tiistaina on seuraava aika ja sitä ennen käyn tutustumassa päiväosastoon. Keskiviikkona jo pääsin katsomaan tiloja ja nyt sitten ihan henkilökuntaan sekä tarkemmin toimintaan. Taideterapiaa ja muita ryhmiä siellä on ja vapaata olemista, yksilökeskusteluja. 
Tuossa jokuaika takaperin vielä koin, että saisin apua hakeutumalla sairaalaan, mutta ehkä tämä päiväosasto olis sellanen hyvä ratkaisu.
Oma suhtautuminen masennukseeni  on pyörinyt aikalailla siinä mitä muut ajattelee ja mikä on yleinen asenne masennusta ja masentuneita kohtaan. Kovin usein meitä pidetään vain laiskoina, ryhdittöminä. "Koita nyt vaan piristyä!" Kun se olisikin niin yksinkertaista ja helppoa! Voi miten toivon, että se olisi. Vaan ei. Hidasta ja hapuilevaa. Varovaista. 
Kovasti tästä sairaudestani koen syyllisyyttä. Kukaan ei suoraan ääneen ole sanonut, että olisin laiska. Mutta tuntui kuin sanattomasti sellaista viestisi niin A kuin moni muukin läheinen. Mutta vihdoin kirjoiteltuani äitini kanssa, tuntui kuin nyt mulla olis lupa olla mikä olen. Hoitaa masennus perinpohjin. Tuntui hyvältä, että vihdoin yksi rakkaista ymmärtää mitä tämä on! Syyllisyys ei tunnu enää niin painostavalta. Yritän olla ylpeä avun hakemisesta ja sen vastaanottamisesta. Ei se ole niin helpoa myöntää itselleen ettei pysty edes arkisia asioita hoitamaan. Että ulkona on helpointa hengittää. Että en haluaisi muuta kuin nukkua ja kadota koko maailmalta. Että tunnen olevani huonoin äiti. Edelleen tunnen noita tunteita, mutta jo nyt ne on helpompia kestää. Vielä pitäisi oppia sanomaan A:lle olojen iskiessä voimakkaimmin, eikä aina vaan koittaa lykätä niitä pois ja peitellä, ne vain lisää ahdistusta. Mutta sitä kohti ja pois niistä. Hitaasti. Varovaisesti.

Tänään siivosin keittiön ja pyyhin peileistä ja ikkunoista tahrat, sekä imuroin. Jollain tapaa on ollut väsynyt/nuutunut olo, mutta jotain jo sain irti itsestäni. Olen myös ollut paljon enemmän lattialla, läsnä pojille sekä tietty A:lle.

Tällaista sunnuntaipäivän ajatusvirtaa. Ehkä joku löytää tämän ja huomaa, ettei ole ainut!









Mukavaa syyspäivää!




Seuraa meitä FacebookissaInstagramissa sekä Pinterestissä. Blogi löytyy nyt myös KidSpot.fi - ja bubblare.fi-sivustoilta.



6 kommenttia:

  1. Toivon pelkkää hyvää sulle ja teille kaikille, tosi rohkeasti ja avoimesti kirjoitat.
    Kauanko olet sairastanut, miten se sulla alkoi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle! <3
      Olen nyt noin vuodenpäivät sairastanut ja synnytyksen jälkeinen masennus, joka nyt on pitkittynyt. Voit laittaa mulle vaikka sähköpostia, jos haluat enemmän kirjoitella!

      Poista
  2. Sä olet ihana ja rohkea ihminen.

    Ei varmasti ole helppoa kirjoittaa masennuksesta. Kertoa rohkeasti miltä se tuntuu. Ja miten se ihmisen venettä keikuttaa. Mutta kuten sanottu - kirjoituksesi varmasti tavoittaa myös sellaisia, jotka painivat samojen asioiden kanssa. Ehkä 30 vuotta sitten Suomessa kitkutettiin vaan viinan ja tervan voimalla - nyt on ihan OK myöntää, että hei, hyödynnän lääketiedettä.

    Masennus on kuitenkin vain biokemiallinen toimintahäikkä, ei siis sikäli kumpua mistään persoonasta. Ja se tila on hoidettavissa joko kuntoon tai vähintään parempaan suuntaan. Sinähän tuon tosin tiesitkin jo, mutta tiedoksi niille, joille oli uutta :)

    Ei varmasti ole helppoa myöntää omaa tilaa. Mutta yhtä asiaa älä allekirjoita edes henkisellä kynällä: tota huono äiti-juttua. Sä olet mitä ihanin äiti. Pojat ei tule muistelemaan lapsuuttaan pahalla, ei ne muista niitä päiviä kun äiti halusi vajota sänkyyn ja jäädä sinne. Pojat muistaa sen, kun äiti on laittanut iltapuuroa, äiti on pukenut vastaanhankaavaa sukkaa pieneen jalkaan uudestaan ja uudestaan, äiti oli läsnä <3

    Ultsi, sä olet hyvä äiti, muista se <3

    Voimia ja valoa syksyysi. Tulen taas lueskelemaan kuulumisiasi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En mä kyyneltymättä tätä lukenut. <3

      Poista
    2. Kiitos että kirjoitit! Mikä kivi putosi sydämeltä. En vielä ole edes itse äiti, tai no olen uusperheen "äitihahmo" <3 mutta olisi ihana vaihtaa ajatuksia tästä sairaudesta, itsellä muutaman vuoden tausta mutta nyt kaikki jo todella hyvin. Jaksamista päiviisi <3

      Poista
    3. Kiitos kommentistasi ja jaksamista, sitä tarvitaan! <3
      Laita mulle vaikka sähköpostia ulmai.ta(at)gmail.com tai laita blogin Facebook-sivun kautta yv:tä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...