Kaksplus.fi

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

*

Torstaina tosiaan pääsin vähän irti kotoa. Ensin menin Anna-Lottelle ja sieltä sitten suunnattiin keskustaan. Käytiin Havanassa juomassa yhdet ja siitä KappAhliin asiakasiltaan. Siellä oli glögiä ja piparia, tarjouksia ja tietty hyvää seuraa. Lady Linen ohjaajat pitivät myös muotinäytöksen.








Perjantaina kävin tekemässä sopimuksen LadyLineen. Ei liittymismaksua ja loppuvuoden käynnit ilmaiseksi. Tammikuusta lähtee kk-maksu rullaamaan. Mietin, että äkkiäkös sen kuukausimaksun verran voisi mennä vaikka baariin, jos niissä kävisin tai johonkin muuhun yhtä turhaan, enkä edes polta tupakkaa. Miksen siis pistäisi sitä itseeni. Perjantaina myös menin ekoille tunneille. Ensin AeroDance. Ajattelin kuvauksen perusteella et ois tanssillista jotakin, no olihan se. Mut se tahti.. aivan hullua. Huomas kyllä et etenkin keskivartalonlihaksissa on toivomisen varaa. Niitä en sektion jälkeen oo niin rajusti uskaltanut treenata mut nyt kyl olis jo aika! Sen jälkeen oli BodyBalance, sekoitus taichia, joogaa sekä pilatesta. Tosi tehokas ja ihana rentoutus loppuun. Just sitä mitä kaipasin ja olo oli noitten jälkeen kuin voittajalla!


Eilen oli valtakunnallinen päivä paloasemalla. Siellä oli kolme rastia ja ne suoritettua sai joulukalenterin, kortin, värikynät sekä pienen puuhakirjan. Paljon oli ohjelmaa ja mielenkiintoinen näytös, miten puretaan kolariauto, jotta saadaan potilas turvallisesti ulos.






Tänään oli näyttö, ylläri ettei ketään käynyt, mutta kiiltääpä kämppä taas. Huomenna lähdetään Turkuun. Lasten myötä löydettiin yhden ystäväni kanssa toisemme uudestaan. Näkemään ei silti olla ennen huomista päästy. Odotan innolla ja ilolla, pienellä jännitykselläkin. Me on tutustuttu aikoinaan jo seurakunnan kerhossa! Vähän jännittää kun tehdään kaksi bussimatkaa, aamulla Turkuun ja illalla takas, mutta onpahan sitten sekin koettu. Pojat kuitenkin tosi reippaita aina, että eiköhän se hyvin mene. A:lla taas yövuorot tänään ja huomenna, joten saapa hän ainakin unta rauhassa. Tiistaina kerho ja sali/ryhmäliikuntajuttuja olen katsellut jo valmiiksi alkavalle viikolle.

Mukavaa sunnuntaita <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...