Kaksplus.fi

maanantai 7. lokakuuta 2013

Amerikkalainen omenapiirakka

Leivoin omenapiirakkaa jo kerran hyväksi testaamallani ohjeella! Ohje on Yhteishyvän nettisivuilta. :)


Taikina:

3 dl
vehnäjauhoja
1 rkl
sokeria
suolaa
125 g
margariinia
2 rkl
kylmää vettä
Täyte:
1 kg
hapokasta omenaa
2 rkl
sitruunamehua (käytin sitruunahappoa kaapin perältä n. 1½tl)
1 dl
sokeria
2 rkl
perunajauhoja
1,5 tl
kanelia
0,2 tl
suolaa
Pinnalle:
maitoa voiteluun (käytin yhden munan)
sokeria

OHJEET

Sekoita jauhot, sokeri ja suola monitoimikoneessa. Lisää kylmä rasva pieninä kuutioina ja vesi. Sekoita nopeasti tasaiseksi. Kääri taikina kelmuun ja nosta kylmään täytteen teon ajaksi. 
Kuori ja pilko omenat, poista siemenkodat. Sekoita täytteen aineet keskenään. Voitele (halk. n. 26 cm) syväreunainen piirasvuoka. Ota taikinasta 1/3 ja kauli ohueksi levyksi. Nosta vuoan pohjalle. Painele taikina tiivisti pohjalle ja reunoille. Pistele haarukalla reikiä. Kaada täytteen aineet vuokaan ja peitä kaulitulla lopputaikinalla. Leikkaa piirakan keskelle pieni reikä. Voitele maidolla (tai munalla) ja ripottele pinnalle sokeria. Paista 200-asteisessa uunin alaosassa noin tunnin ajan. Peitä tarvittaessa foliolla. Anna piirakan jäähtyä kunnolla ennen tarjoamista.

5 kommenttia:

  1. Olen ihan blogipimennossa ja hih, eipä olisi tarvinnut kuin täällä piipahtaa, olisi selvinnyt tuo Invitation to play-juttukin :) Mielenkiintoista!

    Ja tää omenapiirakka on niin ihanan näköistä, kun itse en ole ehtinyt leipoa nyt mitään. Muuton jälkeen meillä on karvan verran isompi pakastin kuin mitä nyt on, uhkasin sen leipoa täyteen, koko syksyn kiintiöt kerralla ;)

    Ihanaa uutta viikkoa ja niin - onko piirakasta enää mitään jäljellä näin maanantaina? ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos ja samoin sinne! Ja oikein arvattu, söin viimeiset rippeet aamukahvin kera aamulla ;)

    VastaaPoista
  3. En löytänyt ohjetta ja näyttää niin herkulliselta, onko mahdollista saada?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...