Kaksplus.fi

tiistai 29. tammikuuta 2013

H-hetki

Poitsu viety hoitoon mummulaan.
Itku meinas tulla kun halus halailla kovin.

Huomenna käynnistys.
Pian meitä on neljä.

Jännittää!


lauantai 26. tammikuuta 2013

Pikaiset

Ei taas perusarkea kummempaa!

Tiistaina E lähti taas Turkuun yökyläilemään Oonan luokse. Tuli kyllä ihan tarpeeseen! Sai levättyä ja A:n kanssa vietettyä aikaa kaksin. Kohtahan meitä on neljä!
E oli tapansa mukaan hurjan reipas, eikä kotonakaan mitään hirvittävää protestia ollut eilen kun kotiutui. :)

Äiti on tulossa tänään tänne (itseasiassa matkalla jo!). Vähän ootellaan jo!



Vauvalla oma paikka nyt <3

torstai 17. tammikuuta 2013

No joskos tää taukoilu olis sitte tässä..


Tonne odotuspäiväkirjaan oon kyllä kirjotellut tälläkin välillä :)
Tehnyt ihan hyvää, vaikka tuntuu ettei meidän arjessa paljoa kerrottavaa ole vieläkään. A on töissä ja välillä vapaalla, me Eikan kanssa kotona tehdään ruokaa ja leikitään sekä ulkoillaan mun jaksamisen mukaan. Alkaa olla mahakas olo!

Eräs päivä kyllä käytiin E:n kanssa bussilla kaupassa, ilman rattaita. Reissu meni tosi hyvin ja poika hienosti jaksoi, pääsihän toki autokärryyn istumaan ja sai hampparin lounaaksi :) Mummu on meitä sitte käynyt kuskaamassa kun mulla on noita äitiyspoli- ja labrakäyntejä ja A:lla usein niinä päivinä töitä. Ihan mukavaa kun on sitten Eikalla muutakin katteltavaa kun äitin naamataulu!
Eilenkin käytiin kaupassa vielä labran ja neuvolan välissä, niin ei tarvinnu illalla enää lähteä kun menee E:lläkin väsymyksen puolelle helposti.

Kovasti jännittää mitä uusi arki tulee olemaan kahden lapsen kanssa. Miten E suhtautuu jne. Osaako isompaa huomioida tarpeeksi ja miten kaikki rutiinit sujuu vastaisuudessa. Asioita, joita ei voi ennalta tietää eikä päättää, mutta joita väistämättä miettii. Myös se rakkausasia. Riittääkö sitä molemmille, uskon kyllä muita kun sanovat, että molemmille on paikka sydämessä, mut väkisin sitä pohtii. Toisaalta jännittää, mutta toisaalta ei malttais odottaa sitä arkea. Etenkin omaa kroppaa (vaikka sen löytymiseen menee hetki kun palautuu jne), liikuntaa (siis kunnon hikiliikuntaa, ilman kolotuksia ja kremppja, liikkunut toki olen voinnin mukaan!) ja vaatteita! :D Vaikka varmasti se masuikäväkin on vallallaan.

Ainiin, iso poika nukkui pitkästä aikaa päiväunet. Puoltoistatuntia, ILMAN vaippaa ja sänky kuiva!



Tänään paistoi aurinko ja piti siitä lähteä nauttimaan. B) 

maanantai 7. tammikuuta 2013

blogin kohtalo..

mietityttää..

lopetanko?
poistanko vanhat?
vain kutsutuille sähköpostinsa antaneille?

perjantai 4. tammikuuta 2013

Vuoden ensimmäinen

 Vuosi on vaihtunut.. sen tosin taisitte jo tietää..

Me ei mitään erikoista puuhailtu, A oli töissä ja meni uvpäivänäkin.
Tortilloja syötiin ja herkuteltiin.
Vuoden vaihtuessa tais koko poppoo nukkua! :D

Joulu on purettu tältä erää, nyt katse kohti taas uutta tulevaa.
Vauvan saapuminenkin on hetkihetkeltä lähempänä, etenkin kun tätä ei laskettuunaikaan asti päästetä näillä.
Tosissaan miettii mitä on valmiina ja mitä pitää vielä hankkia/valmistella.
Toiset kanssaodottajat on jo sairaalakassia pakanneet, kun mulla ei ole mielessäkään käynyt :D


Mitäs meille taas kuuluu..
Kovasti on joululahjoista nautiskeltu: dubloja rakenneltu, autoilla ajettu ja kitaraa rämpytetty.
Eikka on tosissaan alkanut pukea ja riisua, "minä itte".
Vessatouhut sujuu aina vaan paremmin,
nyt jopa aamulla jonkun reissun takia laitettu vaippa on lounasaikaan vielä kuiva!
Huumorintajua ei puutu, kuten ei uhmaa ja tahtoakaan.
Onneksi pahin kärki taitaa olla helpottamassa.
Ihana hurmuripoika hän on. <3





LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...