Kaksplus.fi

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Keskiviikko kuulumisia

Sunnuntaina oltiin serkkupojan 5v synttäreillä. Vähän oma jaksaminen jännitti, mutta hyvin jaksoin sosialisoida ja jutella ihmisten kanssa :) Eikka oli siellä kun kotonaan, autoja ja muita leluja kun riitti.



Flunssasta selvitty ja eilen päästiin vihdoin Eikan kanssa kerhoon! Oli tosi mukavaa ja leikitkin sujui heti about samanikäisen pojan kanssa. Ensin oli vapaata leikkiä, sitten lauluhetki, eväiden syönti ja lopuksi taas vapaata leikkiä. Me mentiin eväät syötyämme pihalle, niin siitä oli sitte helppo jatkaa matkaa bussiasemalle ja mummulaan.


Mummulassa syötiin lounas, oltiin pihalla hyvät tovit, käytiin rannassa, hypittiin lätäkössä, ihasteltiin naapurin tuulimyllyä ja lopulta sisälle sadetta pakoon. Fröbelin palikat dvd katsottiin alusta loppuun ja hienosti koitti tehdä mukana liikkeitä :)
Oli kyllä pitkä päivä, väsy iski itelle siinä sisälle kun tultiin ja Eikkakin nukahti autoon kun ajettiin kotiin. Heräs tietty mutta meni kuitenkin ajoissa nukkumaan!



pihamaalla juoksentelua!



pihaa


Unohtu muuten kokonaan toi Minymon vk-haalari syystamine-esittelystä, mut eipä tuo haittaa. Koko on 92 ja edelleen reiluutta löytyy!

Mukavaa viikonjatkoa kaikille! Perjantaina saapuu äitini :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...