Kaksplus.fi

perjantai 17. helmikuuta 2012

Talviloma!

Mulla alkoi LOMA!
Tänään siis vapaapäivä ja ensviikko on vapaa. Eikka pääsi tänään vielä hoitoon. Muuten meni aamu hyvin, herättiin ajoissa kun Eikka huhuili jo puoli seitsemän aikaan (minäkin menin vähän 22 jälkeen nukkumaan, rasti seinään X!) mutta tietty unohdin vaippapaketin kotiin. Onneks asutaan lähellä ja olin menossa kaupunkiin asioille, niin heitin paketin sinne samalla.
Kävin tosiaan hakemassa meidän olkkarin verhot, ne pöllöt. Iki-ihanat pöllöt. Saan nuo joulunpunaiset kammotukset repiä alas odottamaan ensi joulua ja ripustaa pöllöt tilalle huhuilemaan.
Tänään on taas doula-ilta ja Eikka saa olla enonsa kanssa.
Illan aiheena on synnytyslaulu. Sen enempää siitä en tiedä kuin sen mitä olen jostakin aihetta käsittelevästä lehdesta (varmaan Vauva) lukenut.
Aiheesta:
YLE.fi - Synnytyslaulu on hallittua huutoa
hypnologia.com - Synnytyslaulu
Äänenkäyttö apuna synnytyksessä eli Synnytyslaulu

Lunta on tuiskuttanut paljon. Mielummin ois kyllä kelvannut eilisen kaltainen keli. Auringosta kun saa ihan hirveesti positiivista energiaa ja vaikka väsyttäis, niin ei se tunnu yhtä raskaalta kuin pilvisenä päivänä.



Lääkelaskujakin tässä pari päivää nyt laskenut ku sain Lääkelasku-kirjan lainaan kadun toiselta puolelta (kiitos<3). Eipä ne sitte niin vaikeita taida ollakaan, pari laskua jäi sillain, etten ihan tajua miten lähden niitä avaamaan, mutta muuten osannut ja saanut kaikista oikeat vastauksetkin! :)

Nyt kahvinkeittoon ja pöllöt ikkunaan. <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...