Kaksplus.fi

perjantai 3. helmikuuta 2012

Encore, fin de semaine

Eilen olikin piiiitkä päivä!

Ensin koulussa suomenkieltä ja viestintää sekä labratunnit. Labratunnit käsitteli potilassiirtoja ja ergonomiaa. Meni se neljä tuntia taas hurjan nopeesti, kun oli paljon kokeiltavaa ja läpikäytävää. Oman haasteensa toi myös asioiden kääntäminen englanniksi saksalaista vaihtaria varten, joka oli mukana tunnilla. Hyvin kuitenkin selvittiin. ;D Sain myös potilaana toimia (luokan isokokoisin nainen kun olen;), kun harjoteltiin siirtoa sängystä sänkyyn. Aika keposesti liikkuu potilas kun potilas, kun käytössä on oikeanlaiset oikein käytetyt apuvälineet. Ja muistetaan, ettei me nosteta, sitä varten on nostolaite ;)

Koulun jälkeen suuntasin suoraan Ensikodille doulailtaan. Meillä oli Salon sairaalasta kaksi kätilöä kertomassa synnytyspelosta ja sellaisen naisen kohtaamisesta sekä ei-lääkkeellisestä kivunlievityksestä synnytyksessä. Oli tosi mielenkiintoinen ilta ja hyviä keskusteluja.
Sieltä sitte suunnistin hakemaan Eikan ja oltiin puol kympin maissa kotona. Eikka nukahti jo rattaisiin bussissa. Aamulla oli vähän kurjaa herätä, mutta onneks nyt on viikonloppu edessä ja saa levätä <3

Tänään tuli myös kirje Tyksistä ja päästään 21. pv putkitukseen. Niin hyvä tuuri kävi ja tuo aika on mun hiihtolomallani, eikä näin ollen tarvii järjestää vapaata. :)

Eikka on taas parissa kuukaudessa venahtanut noin 3cm. Housuista sitä ei huomaa, mutta bodyt 92cm ja paidat alkaa auttamattomasti jäädä pieneksi. (Lindexin vaatteista osa 98cm on myös pieniä!) Muutenkin tuntuu, että sanoja tulee paljon lisää. Uusimpana "tänne". Niin ne vaan kasvaa.
E
Ystäväni Jooperttikin (tänään 11kk) otti eilen ensimmäiset askeleensa ilman tukea ;___; Murunen <3

Aloitin myös virkkuutyön. Pakkasten innoittamana taas päähinettä itselleni!

Tulossa: lupaamani arvonta, sillä 35 lukijaa on täynnä!

Nyt lasi viiniä ja pitsaa.. Kyllä uni maittaa ;)

2 kommenttia:

  1. Ei vitsi miten ihanaa lukea näitä sun juttuja kun on tasan vuosi sitten ollut samassa tilanteessa opintojen kanssa! :)

    VastaaPoista
  2. Hieno juttu tuo putkitusajankohta. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...