Kaksplus.fi

perjantai 20. toukokuuta 2011

SE tärkein!

Ah, äitiysdementian piikkiin laitettaakoon tämäkin unohdus!

Eilisestä postauksesta jäi uupumaan se tärkein hankinta. Meillä kun on tähän asti kaukalossa kuljettu ja siinä alkaa kiloraja pikkuhiljaa tulla vastaan, puhumattakaan pituudesta. Toistaiseksi Eikka on kuitenkin viihtynyt kaukalossa eikä ole kiukutellut siihen joutumista. Melkoisen sopeutuvainen lapsi siis.
Sain tosiaan meidän siniset Vesperit myytyä, joten heti hankintaan laitettiin uusi turvaistuin.
Kun kummipoika sai nykyisen istuimensa Kiddyn Comfort pron, päätin että meillekin tulee palkki-istuin. Olen tehnyt vertailuja ja päädyin Cybexiin, sillä se on halvempi. Eksyttyäni sitten lukemaan palstamammojen kokemuksia ulkomaan tilauksista, päädyin selailemaan mm. saksalaisia verkkokauppoja. Eräs vinkkasi tilanneensa kidsroom.de -sivustolta tavaraa ja että olisi luotettava sekä nopea toimitus. No niin kävi, että sieltä löyty Cybexin Pallaksesta kevennetty versio Cybex Isis sportoptik, joka on kehitetty ajatellen istuimen siirtämistä autosta autoon. Mullahan ei autoa ole, joten se asia ratkesi sitten sillä.

kuva kidsroom.de
Tilasin ja maksoin istuimen keskiviikkona ja torstaina tuli ilmotus, että lähetys on annettu eteenpäin kuljetusfirmalle! Suomessa vielä odoteltais, että maksusuoritus näkyy ja sitteki menis vielä viikko! Olen tyytyväinen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...