Kaksplus.fi

lauantai 2. syyskuuta 2017

HYVINVOINTI JA JAKSAMINEN - elämäntavat muuttuivat huomaamatta




Liikunta hiipi elämääni

Facebookissa tuli vastaan vuoden takainen teksti. Kirjoitin silloin, miten pelkään syksyä, hiipien lisääntyvää pimeyttä. 
Pysähdyin miettimään. 
Tänä vuonna olen oikeastaan odottanut syksyä, uutta opintokokonaisuutta. En ole sen tarkemmin miettinyt hiipivää pimeyttä tai pelännyt sitä. Elämässä ei koskaan tiedä mitä eteen tulee ja masennuksestanikin on tullut aina vain kaukaisempi asia. Viime syksy meni hyvin, pelosta huolimatta. Se on osaltaan valanut rohkeutta, myös opinnot veivät mukanaan mutta elämänlaatuun vaikuttavat myös viimepostauksessa mainitsemani uni ja sen lisäksi lisääntynyt liikunta. 
Olen keväästä asti joogannut lähes päivittäin
Toukokuun ajan kuljin pyörällä työssäoppimispaikkaan. 
Kesälläkin paljon liikuttiin pyörillä poikien kanssa. 
Nyt kolmen viikon ajan olen kulkenut pyörällä kouluun, ainoastaan kahtena päivänä mennyt kyydillä tai bussilla. 
Olen saanut lenkkikaverin Einon kaverin äidistä. 
Ystäväni on tehnyt ison muutoksen ja on kannustanut minuakin ja kuunnellut pohdintojani!

Tämä kaikki on tapahtunut kuin itsestään. En ole tarvinnut suuria suunnitelmia tai ajatusta "noniin, nyt aloitan liikunnan ja elämäntapani muuttuvat".
Joogasta se kaikki tosiaan lähti. Joogaan kotona, aamulla tai illalla. Se on ollut juuri sitä mitä tarvitsen. Lempeää mutta tehokasta. Rentouttava, oma hetki mutta josta kuitenkin huomaa edistyksenkin. Tuo rauhaa kaaoksenkin keskellä. Jos useampana päivänä jää välistä, huomaan sen hermojeni kiristelynä ja stressitason nousuna.
Pyöräily alkoi siitä, kun sen avulla pystyi säätämään poikien päiväkotiin viemistä, sillä pääsi suorempaa reittiä ja nopeampaa työpaikalle kuin bussilla. Ja kun sitä teki lähes joka päivä, niin se jäi tavaksi. Tietty siinä myös säästää sen 42 euroa, minkä kuukauden bussikortti maksaa. 
Jos siis viime syksynä pelko hiipi pimeydestä, niin tänä vuonna liikunta hiipi elämääni.

Olen näiden opintojen aikana paljon miettinyt omia elämäntapojani. Olen tuleva terveydenhuollon ammattilainen. Olin töissä missä vain, osa työtäni on ohjaus ja terveellisiin elämätapoihin kannustaminen. Alusta asti on ollut selvää, etten halua olla kaksinaamainen. Työpaikalla terveellisen ruokavalion sanansaattaja ja kotona herkkuja mättävä sohvaperuna. Ei, se ei vain käy. Myös se on fakta, että huonossa kunnossa ja ylipainoisena ei hoitotyötä jaksa tehdä! Selkä- ja polvivaivat ja raskausdiabeteksen sekä ylipainon myötä lisääntynyt riski II-tyypin diabetekseen ovat myös olleet mielessä. Haluan olla terve nyt ja tulevaisuudessa. Haluan jaksaa hoitaa mahdollisia lastenlapsiani.

Tätä ajatustyötä olen tehnyt niin tiedostaen kuin jossain alitajunnassani. Masennuksen jälkeen voimien vain lisääntyessä, elämäni on siis käynyt aktiivisemmaksi. Tämä kaikki tapahtuu itseni takia, siksi, että olen oppinut rakastamaan itseäni. Rakastan itseäni niin paljon, että haluan tehdä sille hyvää ja elää kehoni kanssa mahdollisimman pitkään. Vaikuttaa niihin asioihin, joihin itsessäni , hyvinvoinnissani ja terveydessäni pystyn vaikuttamaan. Liikunta lisää mielihyvähormonien tuotantoa ja näin ennaltaehkäisee masennustakin.

Vaikka tavoitteeni on painonkin pudotus, en sen takia tätä tee, se on vain hyvin positiivinen sivuvaikutus. Olen niin monta kertaa aloittanut elämäntapamuutoksen, painonpudotuksen, dieetin, mutta perusta ei ole ollut kunnossa. Ajatusmaailmani ja elimistöni ei ole toiminut oikein, jotta pysyviä muutoksia olisi tapahtunut. Keväällä kyllä ja kesälläkin olen pitänyt Nutrilett-kuurin. Ylipainoa kun on huomattavasti, siitä on ollut apua painon pudotukseen. Ja on saanut työstää ajatuksia sinne terveelliseen suuntaan. Antaa aivoille ja kropalle aikaa sopeutua muutokseen. Pääasiassa syön tervellisesti, mutta herkutteluakin tapahtuu. Aikaisemmin herkuttelu ei ollut hallinnassa ja edelleenkin sipsinhimo saattaa viedä mennessään, mutta armoa olen antanut.
Nyt kun kärsin vielä sappikivuista, niin ravinnon laadun merkitys on lisääntynyt. Tulee tarkkailtua jokaista suupalaa, mistä tulee kipuja, mistä ei ja joudun kantamaan lääkepurkkia mukanani kaikkialle. Useimmiten aiheuttaja on rasvainen ruoka. Tuoreet salaatit ja niiden kastikkeet aiheuttavat joskus. Joskus voin syödä kurkkua, omenaa ja paprikaa, ruisleipää, toisinaan niistä tulee kovat kivut. Pullia ja munkkeja ei tee enää edes mieli. Ja jos jotakin tekee mielikin, punnitsen onko se mahdollisten kipujen väärti. Myös ruokahaluttomuutta on myös esiintynyt ja olen paikannut energiavajetta Nutrilett-pirteilöillä. Parempi sekin kuin pelkällä vedellä eläminen. Ensi viikolla menen ylävatsan ultraan ja saadaan varmistus, että vaivat todellakin aiheuttaa sappikivet. Mullahan oli Onnin odotusaikana raskaushepatoosi ja sen sairastaneilla naisilla esiintyy jonkun verran sappikivitautia ja muita maksasairauksia. Onneksi tämä on kuitenkin hoidettavissa, jos nyt niitä kiviä on, ettei mitään muuta.

Kaikenkaikkiaan liikunta auttaa jaksamaan. Aamulla kun suhauttaa koululle, saa virtaa ja elimistö herää. Jaksan huomattavasti paremmin istua ja keskittyä tunneilla. Ja kotimatkalla fillarimatka nollaa aivoja hetkeksi. Äkkiä myös kuntokin on kasvanut. Keväällä ylämäet hengästytti paljon enemmän, nyt suht kevyesti, satulassa istuen pääsee mäetkin kulkemaan. Pori on siitä kiva kaupunki, että etäisyydet ei nyt ihan kamalan pitkiä ole. Vaikka asumme laitakaupungilla, matkaa keskustaan on n. 3-4km. En koskaan ole mikään himoliikkuja ollut. Koulun hiihtotunnit oli tuskaa ja cooperit menneet rimaa hipoen läpi. Tanssista olen tykännyt paljon ja tykkään edelleen, ja kyllähän sitä nuorena tuli hyvinkin paljon liikuttua myös fillarilla. Nautin kyllä tästä aktiivisesta itsestäni. Ehkäpä kun Onnikin on koululainen ja pojat voi jättää turvallisemmin mielin kotiin, voisin kuvitella itselleni myös säännöllisen viikoittaisen harrastuksen. Nyt koen, että kotijooga ja fillarointi riittävät hyvin lisäämään hyvinvointiani ja jaksamistani.

Oletteko löytäneet liikunnan ilon?  
Miten huolehditte hyvinvoinnistanne ja arjessa jaksamisesta?




torstai 31. elokuuta 2017

ILTARUTIINIT - kuulumisia ja miten illat rauhoitetaan



Kuulumiset


Heippa taas, pitkästä aikaa!
Koulu alkoi mullakin 14. päivä ja on vienyt vauhdilla mennessään. Ja täytyy myöntää, ettei Turun tapahtumat pari viikkoa sitten innostanut kirjoittamaan kuulumisista. Mutta tosiaan, kolmas viikko opiskelua lähenee loppuaan ja ihan hyvillä fiiliksillä mennään. Välillä tuntuu vanhan kertaukselta ja meinaa turhauttaa, mutta pienellä ajatusten korjaamisella on riittänyt intoa tehtävien tekoon. Uudet asiat on toki helppo ottaa vastaan, kun aiheet ovat mielenkiintoisia. Ryhmäkin tuntuu edelleen mukavalta, mutta huomaa kyllä eron aikuisryhmään kun vertaa vaikka tunnilla hölötyksen määrää. Mutta juu, opiskelu on kivaa! Odotan, että päästään vähän syvemmälle asioissa ja sitten työssäoppiminen alkaakin viikolla 44.


Mites meidän Eino ekaluokkalainen? Olen niin ylpeä ja iloinen, miten hienosti hänellä on koulu lähtenyt rullaamaan. Hän huolehtii tavaroistaan ja läksyistään, "Onni, älä sitte pyydä mua leikkimään kun mun täytyy eka tehdä läksyt!". Hänellä on Iltis-ryhmässä paikka, ettei tarvitse olla yksin kotona. Toki, Antti siellä nukkuu, mutta ainakin nyt syksy mennään näin. Eilen hän käveli ensimmäistä kertaa koko matkan yksin kotiin ja hyvin oli mennyt. Oli kuulemma vähän pelannut puhelimella, sitten tehnyt läksyt ja mennyt leikkimään. Pari kertaa aikaisemmin on osan matkasta halunnut mennä yksin kun olen mennyt hakemaan Onnia päiväkodista. Tänään onkin ensimmäinen koulukuvaus! Herra itse halusi kauluspaidan päälle ja farkut. Tukka laitettiin ja sai lähteä ilman lippistä, ettei tukka menen pilalle. Vaihtovaatteet hän halusi mukaan, mutta jäihän ne sitten meiltä sinne eteiseen mutta "Ei se haittaa, pystyn mä näilläkin juoksee, kato vaikka!" :D


Iltarutiinit

Ajattelin vähän kirjoitella millaiset meidän iltarutiinit ovat. Ne kun tuntuu, että kesän aikana heitti ihan häränpyllyä ja nyt vihdoin pikkuhiljaa ovat muotoutuneet takaisin arkisiin uomiinsa. Nyt tuntuu, että ne ovat aiempaa tärkeämpi osa rauhoittumista, päivän läpikäymistä, irtautumista päivän tapahtumista ja tietenkin nukkumaanmenoa. Jos vähänkin itsellä kireyttä, se heijastuu koko sakkiin ja homma menee pipariksi. Eli lähinnä itselleni muistutukseksi, asiat jää helpommin mieleen kirjoittamalla mutta myös jos joku lukijoista kaipaa keinoja rauhoittamaan illat.
Karkeasti ilta menee näin: iltapala aloitellaan n. 18:30, mielellään ennen seitsemää, iltapalan jälkeen pesut ja sängyssä ollaan viimeistään 19:30, usein jo vähän klo 19:n jälkeen.
Psykiatrinen sairaanhoitajani aina muisti sanoa, kuinka hyvä on, että pojat menevät ajoissa nukkumaan. Kasvun ja kehityksen kannalta kuulemma tärkein uni nukutaan alkuillasta, ennen puolta yötä. Mitä pidempi se uniaika on, sen parempi. Toissijaisena tulee se, että saan aikaa koti- ja kouluhommiin (oma-aika) sekä pääsen ajoissa nukkumaan. Olen oppinut itsestäni, että seitsemän tuntia unta on itselleni hyvä määrä unta. Ja se on virkistävintä, kun osa siitä on ajoittuu ajalle ennen puoltayötä. Alle seitsemän tuntia väsyttää ja yli kahdeksan tuntia väsyttää. Kahdeksan tuntia on hyvä määrä kuormittavan päivän jälkeen. Migreeninkin kannalta on ollut hyvä saada vähän kiinni omista tavoista ja tottumuksista sekä siitä mitkä tavat ja tottumukset ovat itselleni hyviä.
(Huom.! Jokaisella perheellä on omat rytmit ja rutiinit eikä myöhemmässä nukkumaanmenossa ole mitään vikaa. Kukin perhe tekee tyylillään. Ja varmasti meilläkin rytmi muuttuu, kun kasvaessa unen tarpeeseen tulee muutoksia.)

Einosta huomaa helposti iltaisin, onko ollut kuormittava päivä. Maanantaina heillä on 8:50-13 ja tiistaina 8:50-14, muuten 12 asti ja torstaina mennään kahdeksaksi. Tiistaina illalla oli vaikea rauhoittua ja vaati enemmän huomiota sekä jutustelun tarve oli suurempi, kuin vaikka eilen.
Eilen toki myös käytiin ennen iltatoimia puistossa hänen kaverinsa kanssa, että ehkä sekin voitaisiin ottaa useammin tavaksi niin pääsee purkamaan energiaa. Eilen iltapalalla juteltiin päivän kuulumisia ja pesujen jälkeen sänkyyn, iltasatu ja Einolle jalka- ja käsihieronta ja silitykset, hyvän yön suukot. Onnin peittelen ja suukotan ennen satua ja silittelen, hän kun usein nukahtaa jo iltasadun aikana. Joskus myös hänellä vaikeampaa nukahtaa ja silloin silitellään ja hierotaan hänenkin jalkoja. Iltarutiinit ovat päivän tärkeä viimeinen yhteinen hetki. Jossain kohtaa iltajutustelut käytiin sadun jälkeen, mutta nyt olen koittanut ajoittaa ne iltapalalle.
Pitkään tehtiin niin, että sadun jälkeen jäätiin odottamaan unta. Nyt tällä viikolla olen sadun jälkeen mennyt tekemään koulutehtäviä ja päässyt itsekin aikaisemmin nukkumaan. Eilen he valitsivat sadun cd:ltä, joten pääsin jo sillä välillä omiin hommiin. Einon kävin sitten sadun loputtua hieromassa ja suukottamassa hyvät yöt. Silloin myös lupaan tulla vielä katsomaan, että nukkuuko hän. Eilen hän ei sitten nukkunut ja kohta tulikin perässä, että haluaisi tulla mun viereen nukkumaan.
Ja viereen saa tulla, etenkin kun A on töissä. Läheisyys ja turvallisuuden tunne on tärkeää. Miksi eväisin sen lapsilta, kun heistä tuntuu, että kaipaavat lisää turvaa? Mikä muka on niin tärkeää, että se menisi lapsen perustarpeiden ohi? Ei mikään. Tuntuu, että itsekin nukkuu paremmin kun vieressä on joku, vaikka joskus kyllä kun molemmat ovat siellä tuhisemassa meinaa hiki tulla! Kumpikaan heistä, ei kovin usein yöllä herää ja pyydä päästä viereen, mutta aika ajoin tätäkin tapahtuu ja silloin saa tulla myös.
Tässäpä meidän iltarutiinit ja rauhoittumiskeinot. Toki poikkeuksia tapahtuu, mutta tämä on tavoite. Itsessäni huomaan stressin vaikutukset ja nyt otetaan kyllä tuo ulkoilu ennen iltahommia säännölliseksi tavaksi. Itsellä aivot tuulettuu ja pojat pääsevät purkamaan energiaansa. Saadaan oikeasti illat haltuun ja todella mukavaksi tapahtumaksi, kaikilla olisi hyvä olla ja uni tulisi helpommin. Uni on todella tärkeää ja sen tärkeyden huomaa vasta kun ilman sitä joutuu elämään. Olen kiitollinen, että nyt itselläkin uni tulee hyvin ja sitä riittää koko yön.

Huomenna alkaa syyskuu ja onpahan taas vauhdilla mennyt nämäkin viikot. Alle neljä kuukautta jouluun ja puiden lehdetkin jo alkaneet kellastua.

Millaisia iltarutiineita teillä on? 

Ulla 


keskiviikko 9. elokuuta 2017

ENSIMMÄINEN KOULUPÄIVÄ HUOMENNA - varusteet valmiina





Huomenna se koittaa, Einon ensimmäinen koulupäivä. Kello 9:00. Uusi reppu on varustettu ja mulla on kontaktimuovit valmiina odottamassa uusia kirjoja. Treenata voisin omilla jo olemassaolevilla, joita tarvitaan vielä nyt alkavissa opinnoissa. Nessut myös olen jo laukkuuni pakannut, itku tulee viimeistään kun oppilaat lähtevät luokkiinsa. Sitten hiljaiseen kotiin, saamaan jotakin aikaan. Kunhan nyt pari tuntia on kirjoiteltu tunnelmia ystäville ja itketty kunnon itkut. Meinaa mennä jo nyt roska silmään. En varmaan saa unta koko yönä, sen verran nyt jännittää. Herätäänhän ajoissa ja muistetaan lähteä?

This is gettin' real. 
Mut kyllä tästä selvitään, kuten aiemmistakin ensimmäisistä!

Joko teitäkin jännittää?


sunnuntai 6. elokuuta 2017

KOULUN ALOITUS - mikä siinä jännittää?



Tänä syksynä meidän perheessä on koululaisia kaksi. Mulla alkaa lähihoitajan opintojen viimeinen vuosi sairaanhoidon ja huolenpidon osaamisalalla ja Eino, meidän esikoinen, aloittaa ensimmäisen vuotensa peruskoulussa. Nyt kun koulun alkuun on Einolla alle viikko (torstaina alkaa!) ja itsellä viikon verran, niin kyllä mua jo vähän jännittää. Reput on hommattu ja Einolle penaali. Kalenteri alkaa olla asetettu valmiiksi vastaanottamaan tehtäväaikatauluja, työ- ja kouluaikoja, vanhempainiltoja ja muita tarpeellisia muistettavia juttuja. Saatiin vihdoin myös viestiä osaamisalan opettajalta, vähän infoa. Yksi kirja tulee hankittavaksi, muuten käytetään jo olemassaolevia. Eniten odotan, että millaisia työssäoppimispaikkoja meille on saatu. Itse haluaisin jo muuta kuin vanhuksia, sairaalamaailmaan. Omassa koulun alkamisessa jännittää tuleva ryhmä. Muutama tulee meidän perusryhmästä mutta loput onkin sitte nuorisoasteelta, teinejä. Joita jo pyysin kevään yhteisluennolla olemaan hiljaa, jotta kuullaan mitä opettaja puhuu. Että kai mulla otsassa jo tiukkiksen leima. Itselläni aistit ylikuormittuu herkästi, joten kun katson ja kuuntelen luentoa, myös muut möykät tunkeutuvat kuuloaistiini herkemmin ja keskittymiseni herpaantuu kun yritän kohdentaa kuuloani siihen mitä HALUAN kuulla eikä se onnistu koska muita ääniaaltoja ei niin vain suodateta sieltä värekarvoilta pois. Perusopintojen ryhmän kanssa auttoi kovasti yhdessä kootut pelisäännöt, täytyykin ehdottaa, että sellaiset pikaisesti luotaisiin myös tälle ryhmälle. Kun on sovittu, että kaikille annetaan opiskelurauha, sitä on helpompi noudattaa ja siitä on myös helpompi muistuttaa jos ja kun se unohtuu.

Yhtään en vielä tiedä millaisia Einon koulupäivät tulevat olemaan. Mutta omani alkavat elokuun ajan ysiltä tai kympiltä, joten pystyn katsomaan, että aamupala tulee syötyä ja saattelemaan hänet tai lähettämään matkaan. Onneksi A:lla on vapaapäiviä arkisin ja hän iltapäivällä heräilee, aamuisin tulee töistä, joten täysin yksin meidän ekaluokkalainen ei ole. Myös iltapäiväkerhoon Einolle on paikka, joten aika vähässä on hänen yksin olemisensa. Kaikki tämä on niin uutta ja jännittävää. Nyt Einokin jo myöntää, että koulun alku tuntuu vähän jännittävältä. Mutta ihan positiivisessa mielessä kuitenkin. Helpotusta varmasti tuo tieto, että luokalla on tuttuja kavereita. Enemmän varmasti minä jännitän tätä uutta aikakautta. Miten lähtee koulu ja arki sujumaan? Ilmeneekö oppimisessa haasteita? Täytyykö läksyihin patistella paljonkin vai onko se ihan selvä, että ne tehdään kun koulusta tullaan ja on vähän syöty? Osaanko edes auttaa läksyissä jos apua tarvitaan? Ehkä kun Einon ei tarvitse olla yksin ja pelipäiväkin on lauantaina, niin nämä asiat alkavat sujua ihan hyvin. Arveluttaa myös Einon tic-oireet, käsillä "räpiköinti". Eskarissa ne eivät vaikuttaneet arkitoimissa. Hän pystyy kantamaan tarjottimensa ja tehdä kynätehtäviä. Mutta millaisena ne nyt syksyn myötä ilmenevät, lisääntyykö, väheneekö, miten muut oppilaat suhtautuvat. Toki osa heistä eskarista ja eskarissa näihin tic-oireisiin ei muut lapset kiinnittäneet huomiota. Tulevan luokan dynamiikka jännittää. Ettei syntyisi mitään kiusaamistilanteita, ettei Einoa kiusata eikä hän kiusaa ketään. Ja millainen opettaja, yhden tervehtimisen perusteella ensivaikutelma ainakin positiivinen, mutta eipä se hänen opetustyylistään ja ryhmän haltuun ottamisesta ja auktoriteetista tai asennoitumisesta kerro vielä paljoakaan. 

Sitten on vielä meidän Onni. Hän jatkaa tutussa ryhmässä. Kaksi tuttua työntekijää ja muutama vanha kiva kaveri. Hänen tempperamenttinsa ja puheenkehitys huomioiden, ajateltiin näin olevan nyt paras. Katsotaan sitten viisvuotisvasussa miten jatko ja koska siirtyy seuraavaan ryhmään. Mutta alku on loman jälkeen ehkä hankala. Kävimme perjantaina päiväkodilla moikkaamassa ja kyllä se kaverin vähän hiljaseksi veti. Jutteli kyllä kesäjutuista mutta huomasin, että jotain alkoi pienessä päässä pyöriä. Eiköhän hän silti pian taas totu uuteen arkeen, niinkuin ennenkin. 

Jännityksestä huolimatta odotan uutta melko rauhallisin mielin. No kysykääpä uudestaan keskiviikkoiltana, voi olla, että rauha on silloin kadoksissa! 

Joko te olette lomat pitäneet ja arki rullaa? 
Muut ekaluokkalaisten vanhemmat, mikä teitä jännittää? 




lauantai 5. elokuuta 2017

PÖYTÄNUMEROT - #kaasohommat #meleinot2017



Kuten Lasten tapaan - blogista olette lukeneet, häät on nyt juhlittu! Olin yksi kolmesta kaasosta ja mukana häävalmisteluissa. Paljonkaan askartelu- tai muita hommia ei ollut, mutta ihmisenä, joka tykkää tehdä käsillään, otin vastuulleni pöytänumerot. 
Tiian isä toimitti mulle tarvikkeet, tein sabluunat ja maalasin numerot puupalikoihin.



Palikat saapui sopiviksi sahattuna ja reiät porattuina.
Ensin hioin palikoista suurimmat tikut ja hieman pintaa. Sabluunat tein piirtämällä numerot tavalliseen kopiopaperiin ja laminoimalla sen. Sitten askarteluveitsellä lyijykynän jälki pois.



Valmiit pöytänumerot saivat hyväksynnän morsiamelta. Kuvasin hänelle vaiheita, ehkä liiankin kanssa. Itseä häiritsi numeroiden kosmeettiset virheet, mutta eipä niitä häissä kukaan tuijotellut ja itsetehdyt ovat kuitenkin aina itsetehdyt. Numeroiden lisäksi tein AUKI - KIINNI- kyltin karkkibuffettiin. 
Nämä pöytänumerot sopi hyvin häiden maalaisromanttiseen teemaan. 


Muutama sananen häistä


Häät olivat ihanat ja onnistuneet. Sääkin suosi, oli aurinkoista ja lämmintä. Meidän kaasojen ohjelmanumerot onnistuivat ja muutenkin kommelluksilta vältyttiin. Meillä oli hyvä tiimi ja odotan innolla seuraavaa tapaamista kun muistellaan häitä ja taas varmasti itketään, tai minä ainakin. Hääbingoon sai tosiaan "Kaaso itkee" laatikon rastittaa useampaan kertaan jos oli tarkkana, hanani aukesivat jo kirkon pihalla kun Tiia käveli valkoisessa mekossaan vastaan, seuraavaksi kun hän asteli isänsä käsipuolessa alttarille, sen jälkeen taisi olla yhden kaason laulun aikana, häätanssi tottakai. Oman puheeni aikana sain sentään puhuttua, vaikka käsi ja äänikin tärisi. On tässä jo vuosikymmen oltu ystäviä, jaettu elämän pienet ja suuret käänteet, että vähemmästäkin sitä vetää herkille kun rakas ystävä viettää suurta päiväänsä, niin kauniina ja onnea säteilevänä, unelmiensa miehen rinnalla. <3 Meni roska silmään, taas. 


Olitteko kesähäissä? 
Ootteko toimineet kaasoina, miten meni?




LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...